Revontulia kuvattuna Kittilässä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Revontulia voi näkyä koko maassa viikonloppuna

Meteorologin mukaan pilvisyys voi joillain alueilla haitata valoilmiön ihastelua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Revontulet ovat mahdollisia koko maassa viikonloppuna, kertovat Foreca ja Ilmatieteen laitos.

– Loppuviikolla kannattaa iltaisin ja öisin katsoa taivaalle, kirjoittaa meteorologi Sara Salonen Forecan sivuilla.

Osassa maata pilvisyys kuitenkin hankaloittaa revontulien näkymistä.

– Lauantain vastaisena yönä maan etelä- ja keskiosassa pilvisyys vaihtelee yön kuluessa, paikoin voi myös muodostua utua tai sumua. Pohjoisessa on laajoilla alueilla selkeää, mutta Lapissa on jonkin verran pilvilauttaa. Lauantai-illan ja sunnuntain vastaisen yön aikana pilvisyys alkaa lisääntyä lännestä alkaen lähestyvän matalapaineen takia, Salonen kertoo.

– Illan ja yön taitteessa voi idässä ja pohjoisessa olla vielä selkeitä alueita revontulien ihasteluun, myöhään yöllä pilvipeite pääsee rakoilemaan enää osassa Lappia. Maanantain vastaisena yönä pilvisyys on näillä näkymin runsasta eteläisintä Suomea lukuun ottamatta, hän jatkaa.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)