Asiakkaita Prismassa Espoossa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kaupoissa varaudutaan poikkeukselliseen myyntipiikkiin

Myyntidata osoittaa yllättävän tiedon ihmisten ostokäyttäytymisestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisten varautuminen tulevan talven pakkasiin on ollut poikkeuksellisen vähäistä, kertoo kauppaketju Prisman tuore myyntidata.

Tilastoista selviää, että useissa perinteisissä talvitarvikkeiden kategorioissa myynti on ollut selvästi tavallista takkuisempaa ja suomalaiset vaikuttavat jättäneen pakkaskeleihin varautumisen harvinaisella tavalla väliin.

Ilmiö on läpileikkaava ja koskee muun muassa niin lämmintä pukeutumista (pitkien alusvaatteiden myynti laski 25 prosenttia viime vuoteen verrattuna), kuin esimerkiksi talvisin kuivaa sisäilmaa helpottamaan hankittavia ilmankostuttimiakin (kymmenen prosentin lasku viime vuodesta).

– Kyllähän sen ihmisluonnosta ymmärtää, että kun ulkona on plussaa, ei välttämättä mieti kerrospukeutumista, lumiharjaa autoon tai sitä, että sisäilma saattaa olla epämiellyttävän kuivaa. Nyt kuitenkin tilastot ovat sen verran poikkeuksellisia, että kaupoissa saattaa olla ruuhkaa, jos elohopea laskee koko maassa -20 asteeseen. Kyllä ne pakkaset sieltä lopulta yleensä tulevat ja nyt mietityttää, että olemmekohan me ihan valmiita niihin, Prisman kodin myyntipäällikkö Matti Viitanen toteaa tiedotteessa.

Viitanen korostaa, että lähes kaikkiin yllä oleviin kategorioihin odotetaan myyntipiikkejä tulevina viikkoina, kun pakkasen ennustetaan kiristyvän.

– Olemme varautuneet ja tuotteita riittää hyvin. Silti jos on mahdollista tehdä jotain hankintoja ennen sitä vuoden kylmintä päivää, niin totta kai siihen suosittelen.

Lämpimät talvisäät ovat tarkoittaneet myös myynnin kasvua yllättävissä paikoissa. Prismassa on myyty lähes 700 000 litraa lasinpesunestettä marras-joulukuussa. Kyseessä on yli 50 prosentin kasvu viime vuoteen verrattuna.

– Leuto sää on tarkoittanut kurakelikauden pitkittymistä ja tulos näkyy nyt tässä. Mielenkiintoista tosin on se, että myyntikasvu on tasaista tavallisissa ja kovan pakkasen nesteissä, joten siinä mielessä moni autoilija vaikuttaa varautuneen pakkasiin kuitenkin etukäteen, Viitanen pohtii.

Vaikka talvivaatteiden myynti on ollut tavallista hiljaisempaa, suomalaisilla vaikuttaa olevan sielläkin uusi suosikki.

– Kerrospukeutumisessa merinovilla on edelleen tärkeässä roolissa, mutta myös pehmeät fleecetuotteet ovat kasvattaneet kysyntäänsä. Esimerkiksi vauvojen fleecehaalareiden myynti on kasvanut 21 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Lisäksi miesten fleecepuseroiden ja -takkien volyymit ovat kasvaneet huimasti ja olemme myyneet niitä yli viisi kertaa enemmän kuin viime vuonna syys-joulukuun aikana, kertoo Viitanen.

Myyntidatan perusteella yhä useampi suomalainen on alkutalven aikana uskonut pärjäävänsä välikausituotteilla pitkälle talveen. Esimerkiksi softshell-takkeja ja lasten haalareita on myyty 30 prosenttia enemmän edellisvuoteen verrattuna. Samoin naisten villakangastakeissa myynti on kasvanut peräti 60 prosenttia.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)