Kirpputorilta ostetun lelun mukana voi kulkeutua kotiin bakteereita, taudinaiheuttajia ja tuholaisia. Käytetty lelu kannattaa siksi puhdistaa aina ennen kuin se päätyy lapsen käsiin, mutta vesipesu ei sovi kaikille materiaaleille.
Siivousyritys Koti puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo suosittelee valitsemaan puhdistustavan lelun materiaalin mukaan. Lelun voi pestä, pyyhkiä, pakastaa tai käsitellä saunassa.
– Lapsen voi ottaa puhdistusoperaatioon rohkeasti mukaan. Lelujen peseminen on mukavaa yhteistä tekemistä ja samalla lapsi oppii, kuinka leluja puhdistetaan. Aktiivisessa käytössä olevia leluja kannattaa puhdistaa säännöllisesti etenkin flunssakaudella tai jos lelut päätyvät vielä pienten lasten suuhun, Alastalo sanoo tiedotteessa.
Puhdistuksen yhteydessä kannattaa tarkistaa lelun kunto. Haljenneet muoviosat, irtoavat pienet osat ja rikkoutuneet saumat voivat tehdä muuten käyttökelpoisesta lelusta turvallisuusriskin.
Muovi- ja kumilelut voi yleensä puhdistaa miedolla pesuaineella ja lämpimällä vedellä. Tiskiharja tai pesusieni auttaa irrottamaan likaa myös pienistä koloista. Reiällisiä leluja ei kuitenkaan pidä liottaa.
– Jos lelussa on pieniä reikiä, joiden sisään pääsee vettä, sitä ei kannata liottaa. Kosteus kuivuu lelun sisältä hitaasti ja voi pahimmillaan aiheuttaa homekasvustoa. Tällaiset lelut on turvallisinta pyyhkiä huolellisesti ruokasoodasta ja vedestä valmistettuun liuokseen kastetulla siivousliinalla. Sama pätee myös puuleluihin sekä leluihin, joissa on paristoja, Alastalo neuvoo.
Osa muovileluista kestää astianpesukoneen. Ne voi laittaa pesupussissa koneen ylempään koriin ja pestä normaaliohjelmalla. Lelun omat pesuohjeet on silti syytä tarkistaa, sillä kaikki materiaalit eivät kestä astianpesukoneen kuumuutta.
Pehmolelut vaativat usein perusteellisemman käsittelyn. Jos pesuohje sallii konepesun, lelun voi pestä pesupussissa 60 asteessa. Se tappaa taudinaiheuttajien lisäksi useimpien kodintuholaisten kaikki kehitysasteet. Vaihtoehtoisesti pehmolelua voi pitää pari tuntia 80-asteisessa saunassa.
Hajuja voi poistaa ilman vesipesua ruokasoodalla.
– Ripottele pehmolelun pinnalle ruokasoodaa, anna sen vaikuttaa noin puoli tuntia ja imuroi sooda pois. Se sitoo itseensä tehokkaasti epämiellyttäviä hajuja ja raikastaa lelun ilman vesipesuakin, Alastalo vinkkaa.
Talvella pehmolelut voi tuulettaa pakkasessa. Useimpiin tuholaisiin tehoaa myös noin viikon mittainen pakastus pakastimessa.
LUE MYÖS:
Kierrätyskeskus ei halua näitä lahjoituksia – päätyvät suoraan jätteeksi