Rehtorikyselyyn vastanneista peräti 75 prosenttia tunnistaa yhteyden lasten mielenterveyshaasteiden sekä heikentyneiden oppimistulosten välillä. LEHTIKUVA/KALLE PARKKINEN

”Kehitys on todella huolestuttavaa” – Rehtorit kertovat lasten mielenterveyden ongelmista

Valtaosa kyselyyn vastanneista kokee mielenterveyden haasteiden lisääntyneen vuodessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lastenklinikoiden Kummien, Suomen Rehtorit ry:n sekä MTV Uutisten toteuttaman uusimman rehtorikyselyn mukaan lasten ja nuorten mielenterveyshaasteet ovat alati yleistyvä ongelma kouluissa. Peräti 86 prosenttia kyselyyn vastanneista rehtoreista kokee mielenterveyshaasteiden lisääntyneen viimeisen vuoden aikana.

Lasten ja nuorten mielenterveyshaasteet ovat herättäneet jo usean vuoden ajan keskustelua sekä huolta yhteiskunnassamme. Nyt kolmatta kertaa aihepiirin tiimoilta toteutetun rehtorikyselyn tulokset nostavat esille, miten ongelmat näkyvät kouluympäristössä.

Taustatekijöitä ja heijastusvaikutuksia selvitettiin tällä kertaa esimerkiksi yhteisöllisyyden, kouluakäymättömyyden sekä häiriökäyttäytymisen arvioinnin kautta. Edellisessä 2023 toteutetussa vastaavassa kyselyssä 93 prosenttia arvioi mielenterveyden haasteiden lisääntyneen, kun 2022 vastaava luku oli 77 prosenttia. Yleisimmäksi mielenterveyden haasteeksi oppilailla rehtorit arvioivat ahdistuneisuuden.

Rehtorikyselyyn vastanneista peräti 75 prosenttia tunnistaa yhteyden lasten mielenterveyshaasteiden sekä heikentyneiden oppimistulosten välillä.

HUS Lastenpsykiatrian linjajohtaja Leena Repokari on huolissaan siitä, että rehtorikyselyn tulokset viittaavat ongelmien pikemmin lisääntyneen kuin vähentyneen.

– Herättävää ja huolestuttavaa edelleen on rehtoreiden käsitys, että ongelmat ovat lisääntyneet – kuten vastaavassa kyselyssä on ollut aikaisemminkin. Kehitys on todella huolestuttavaa, hän toteaa.

Ahdistuneisuus yleisintä

Yleisimmäksi mielenterveyden haasteeksi rehtorit kokivat oppilaiden ahdistuneisuuden, jonka nostaa esille 90 prosenttia vastaajista. Se on myös yksi selittävä tekijä kouluakäymättömyyden taustalla.

Kouluakäymättömyyttä vähintään kohtalaisena ongelmana koulussaan pitää 68 prosenttia vastanneista rehtoreista ja 44 prosenttia vastaajista kokee kouluakäymättömyyden lisääntyneen kevätlukukauden 2024 aikana koulussaan.

– Ahdistuneisuus nähdään keskeisenä ongelmana, ja sama havainto nousee esiin kouluterveyskyselyissä lasten raportoimana. Ahdistuneisuuden lisääntymiseen pitää tarttua, mutta on syytä muistaa, että ahdistuksen tunne myös kuuluu elämään. Sen osalta tärkeää olisi esimerkiksi pyrkimys resilienssin kehittämiseen, jossa vanhempien merkitys on suuri, mutta johon myös päivähoito ja koulu voivat vaikuttaa, Repokari kertoo.

Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt

Kyselyyn vastanneista rehtoreista 40 prosenttia kokee yhteisöllisyyden heikentyneen koulussaan viimeisen kolmen vuoden aikana. Samalla oppilaiden häiriökäyttäytymisen koulussaan tunnistaa vähintään kohtalaiseksi ongelmaksi peräti 77 prosenttia vastaajista. 57 prosenttia vastaajista sanoo häiriökäyttäytymisen lisääntyneen viimeisen vuoden aikana.

Rehtoreista 39 prosenttia vastanneista arvioi väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntyneen koulussaan viimeisen vuoden aikana ja vähintään kohtalaisena ongelmana väkivaltaista käyttäytymistä pitää 57 prosenttia vastaajista.
Mielenterveyspalveluiden kysyntä lisää tarvetta henkilökunnan tuelle sekä yhteistyön kehittämiselle

Kyselyn vastauksissa kasvanut mielenterveyspalveluiden kysyntä oppilaiden keskuudessa nousee vahvasti esille – 92 prosenttia vastaajista nostaa kasvaneen palvelukysynnän kolmen merkittävimmän mielenterveyteen liittyvän haasteen joukkoon. Tällä hetkellä resurssit ja hoitojärjestelmät eivät pysty toivotulla tavalla vastaamaan kasvavaan tarpeeseen.

Repokarin mukaan koulujen resurssikysymysten vastaukset olivat odotettuja sen tiedon pohjalta, mikä meillä on esimerkiksi täyttämättömistä koulupsykologin sekä vastaavista opiskeluhuoltohenkilöstön tehtävistä.

– Hoitopolkujen toimimattomuus on niin ikään tiedossa oleva asia, jolle on valitettavan vähän pystytty tekemään vuosien saatossa. Tilanne on joillakin alueilla hiukan parantunut, mutta edelleen perustason lasten mielenterveyden hoitojärjestelmät ovat hajallaan ja vastuut epäselvät, toteaa Repokari.

Rehtoreista 88 prosenttia kokee, että koulun henkilökunnan pitäisi saada koulutusta mielenterveyden haasteiden kohtaamiseen.

– Opettajien tiedontarve nousi vastauksissa selvästi esiin, ja oli ilahduttavaa havaita, että valtaosa rehtoreista näki tärkeäksi tiedon ja osaamisen lisäämisen myös siinä mielessä, että opettajat voivat paremmin tukea lapsia. On selvää, ettei opettajan tehtävä ole toimia mielenterveysongelmien hoitajana, mutta auttaa ja tukea he voivat, Repokari toteaa.

– Koulun tehtävä on perinteisesti ollut myös kasvatus, ja pedagogisin keinoin voidaan vaikuttaa moniin mielenterveyttä tukeviin asioihin. Useimmiten lasten mielenterveyden pulmat ovat myös lieviä ja reaktiivisia, jolloin ymmärtävä ja tukeva aikuinen voi olla suureksi avuksi, eikä hoitoa läheskään aina tarvita, hän jatkaa.

– Koulun ja vanhempien välistä yhteistyötä on varmasti syytä kehittää. Olisikin hienoa, jos kouluilla olisi enemmän yhteisiä tapahtumia, joiden järjestäjänä voisi olla esimerkiksi jokin kolmannen sektorin taho, mutta johon osallistuisivat sekä koulun henkilökunta että oppilaat vanhempineen ja perheineen. Myös harrastustoiminnan järjestäminen koulun tiloissa koko perheille olisi erinomaista yhteisöllisyyden tukemista, hän sanoo.

Lastenklinikoiden Kummien, Suomen Rehtorit ry:n sekä MTV Uutisten yhteistyössä toteuttamaan valtakunnalliseen lasten ja nuorten mielenterveyskyselyyn osallistui 115 ala- ja yläkoulun rehtoria ympäri Suomen. Kysely toteutettiin touko-kesäkuussa 2024.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)