Lontoon British Museumissa on ollut Nero: The Man Behind The Myth -näyttely. Sen kohde oli keisari Nero (37-68), joka hallitsi Roomaa vuosina 54-68 tultuaan valtaan 17-vuotiaana.
Jälkimaailma on kuullut Neron olleen julma ja megalomaaninen tyranni, joka soitteli viulua tai lyyraa katsellessaan sytyttämänsä Rooman palavan. Hänen sanotaan olleen suhteessa äitiinsä, murhanneen äitinsä ja vaimonsa sekä vainonneen kristittyjä.
Näyttelyn kuraattorien mukaan tämä on juuri sitä, mitä hänen vastustajansa halusivatkin keisarista ajateltavan.
British Museumin narratiivi on toinen. Kuraattori Thorsten Opperin mukaan syytökset perustuvat ”manipulaatioon ja valheisiin, jotka ovat 2000 vuotta vanhoja ja hyvin voimakkaita”. Ne aloitettiin jo Neron eläessä, kun Rooman eliitti tunsi olevansa uhattuna keisarin reformeissa. Hänestä tehtyihin veistoksiinkin on ikuistettu ylimielinen ilme.
Jo aiemmin on kysytty, onko Nerosta annettu väärää kuvaa. Iso osa siitä syntyi Hollywoodin vuoden 1951 Quo Vadis -jättielokuvasta, jossa Peter Ustinov soitteli vähäjärkisenä Nerona musiikkia Rooman palaessa.
Vahva mielikuva on esimerkiksi Neron viulunsoitosta tulien loimutessa. Viulu kuitenkin kehitettiin vasta noin 1 500 vuotta myöhemmin. Todisteiden perusteella Rooman palo syttyi lähes varmasti vahingossa eikä keisari itse ollut tuolloin Roomassa. Hänen kerrotaan todellisuudessa ruokkineen ja suojanneen kodittomaksi jääneitä palon jälkeen.
Neron oli löydettävä palolle syyllisiä, joiksi hän otti kristityt. Hänestä tuli kirkolle vuosisadoiksi antikristuksen maineen saanut vainoaja ja pahan ruumiillistuma.
Laulamista, kilpa-ajoa ja runoutta harrastanut Nero kehitti valjakkokilpailuja, gladiaattoriotteluista ja näyttämötaidetta. Cambridgen professori Mary Beard sanoo, että myös keisarit ennen Neroa ja hänen jälkeensä kylpivät yltäkylläisyydessä.
– Näiden yksittäisten keisareiden hahmot ovat hyvin arvoituksellisia. Niitä välittää meille hyvin voimakas poliittinen agenda, joka tulee heidän jälkeensä. Aineellinen kulttuuri näyttää, että Rooman keisarikunta kulki pitkälti samaa latua, nousuineen ja laskuineen, riippumatta siitä kuka oli vallassa, professori Beard huomauttaa.
Rooman historian emeritusprofessori John Drinkwater on puhdistanut Neron mainetta teoksessaan Nero: Emperor and Court.
Professorin mukaan nuori keisari ei ajan tapojen mukaisesti ollut enkeli, mutta hän oli höyhensarjalainen ja vailla valtaa – eikä hän Drinkwaterin mukaan tehnyt suurinta osaa väitetyistä hirmuteoista. Poliittisia murhia – joita pidettiin ”hyväksyttävinä” – hänen aikanaan oli todellisuudessa vähän.
Kristittyjen vainot olivat totta. Mutta esimerkiksi heidän heittämisensä leijonien eteen Rooman Colosseumilla ei pidä paikkaansa – Colosseumia ei oltu vielä rakennettukaan. Kristityt tapettiin polttamalla.
Rooman senaatin ryhmän vainoama ja oman henkivartiokaartinsa hylkäämä Nero tappoi itsensä pienellä huvilalla Rooman ulkopuolella 30-vuotiaana.
