Kenraali Martin Herem ja Japanin puolustusvoimien komentaja Kenraali Yoshihide Yoshida / Japanin esikuntapäällikköjen neuvosto

Kenraali Virossa: Puolustusmenot pitää kaksinkertaistaa

Heinäkuussa eläkoityvän Viron puolustusvoimien komentajan mukaan Viron tulisi varautua sotaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viron puolustusvoimien väistyvän komentajan Martin Heremin mukaan Viron tulee varautua mahdolliseen sotaan Venäjän kanssa kaksinkertaistamalla puolustusmenonsa.

Japanin-vierailunsa aikana antamassaan ERR:lle antamassaan haastattelussa Herem arvioikin, että jos Venäjän presidentti Vladimir Putin päättäisi todella hyökätä Viroon, ydinaseet tai valtavat tappiot eivät olisi riittävä pelote. Sen sijaan Viro uhkaisi tuhoutua täysin, jos Venäjän hyökkäystä ei kyettäisi torjumaan tarpeeksi nopeasti.

– Jos me todella uskomme, että sota voisi syttyä seuraavan kolmen vuoden sisällä, meidän on tehtävä raktaisevia päätöksiä nyt.

Viro käyttää jo nyt kolme prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustusmenoihinsa asettuen NATO-maiden kärkeen, mutta kannatusta menojen kasvattamiselle on. Viron puolustusministeri Hanno Pevkur tunnistelikin viime vuonna jo sotilasmenojen kasvattamista neljään pilkku viiteen prosenttiin, mutta huomautti että myös kansalaisten veronkantokyvyllä on rajansa, painottaen myös muiden investointien tärkeyttä.

Vaikka Kreml kiistääkin suunnitelmat hyökätä Baltian maiden kimppuun, useat asiantuntijat pitävät uuden sodan syttymistä lähivuosina mahdollisena. Viron ulkomaantiedustelupalvelu Välisluureametin vuosikatsaus nostaakin esiin Venäjän kasvavan sotilaallisen läsnäolon Viron raja-alueilla, ja esittää arvion, että Venäjä on mahdollisesti varautumassa sotaan NATO:n kanssa seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Useat NATO-maat ovatkin jo situoutuneet vahvempaan läsnäoloon, ja esimerkiksi Saksa onkin jo sitoutunut sijoittamaan Latviaan pysyvästi 4,800 sotilasta vuoteen 2027 mennessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)