Verkkouutiset ja Nykypäivä on käynyt läpi Britanniassa julkistetun Vasili Mitrohinin arkiston Neuvostoliiton KGB:n ulkomaantiedustelusta 1972-84.
Arkiston nyt julki tuleva yksi asiakirja on suomalaista peitenimi ”Mauria” koskeva noin liuskan pituinen merkintä. Hänen henkilöllisyytensä suoraan kertovat kohdat on asiakirjassa peitetty.
Asiakirjassa kirjoitetaan, että ”Mauri” oli pitkään PGU:n eli KGB:n ulkomaantiedustelun ja GRU:n eli sotilastiedustelun Helsingin residentuuran mielenkiinnon kohteena. Hänen kanssaan todettiin pidettävän yllä ”virallisia yhteyksiä, hän kuului presidentti Kekkosen lähipiiriin”.
Asiakirjan mukaan KGB:n johto asetti tavoitteeksi luottamuksellisen suhteen ”Mauriin”.
Teksti kertoo ”Maurin” vierailleen elokuussa 1972 Neuvostoliitossa ja tavanneen PGU:n vastavakoiluhallinnon päällikön V.K. Bojarovin. Tämän kanssa käytiin ”operatiivinen keskustelu”, ”jonka aikana ”Mauri” suostui erittäin luottamukselliseen KGB-yhteistyöhön Nato-maiden (etenkin USA:n ja Englannin) tiedustelupalvelujen toiminnan paljastamiseksi, kun toimia tapahtui Suomessa tai Suomesta käsin ja tarkoitus oli vahingoittaa Neuvostoliiton ja Suomen suhteita tai Neuvostoliittoa, sen edustajia ja laitoksia. Tapaamisia oli Suomessa ja Neuvostoliitossa”.
Asiakirjassa todetaan, että ”vuoden 1973 maaliskuussa ”Mauri” liitettiin PGU:n agentuuriverkostoon agenttina. Saman vuoden huhtikuussa hänelle myönnettiin 150 000 Suomen markkaa”.
Helmikuussa 1974 tuolloisen KGB:n johtajan Juri Andropovin kerrotaan ottaneen vastaan ”Maurin”.
Tuolloin ”agentti vahvisti salaisen yhteistyönsä KGB:n elinten kanssa länsimaiden tiedustelupalvelujen toiminnan paljastamiseksi ja estämiseksi. ”Maurin” kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja hänen tiedoistaan raportoitiin myös Brezhneville ja puolueen keskuskomiteaan”.
”Tapaamisissaan lännen tiedustelupalvelujen edustajien kanssa ”Mauri” asettui KGB:n suosituksesta selkeästi ystävyyttä Neuvostoliiton kanssa kannattavalle poliittiselle linjalle osoittaakseen tiedustelupalveluille, että niiden oli turha toivoa pystyvänsä käyttämään suojelupoliisia ja ”Mauria” Neuvostoliiton vastaiseen toimintaan”, asiakirjassa todetaan.
”Maurin” kerrotaan jääneen eläkkeelle 1978 ja suhteiden häneen menettäneen luonteensa.
Suojelupoliisin päällikkönä toimi 1972-78 poliisineuvos Arvo Pentti (1915-86). Ratakatu 12 -historiateoksen mukaan Arvo Pentti tuli supon päälliköksi toukokuussa 1972 ja hän lähti 63-vuotiaana helmikuussa 1978.
Pentin kerrotaan käyneen kahden viikon matkalla Neuvostoliitossa elokuussa 1972. Tiedot siis vastaavat hänen vaiheitaan.
Ratakatu 12 -teoksen mukaan ennen Pentin valintaa suojelupoliisin johtoon ”Ratakadulla oli (1960-luvulla) tiedossa Pentin tapaamisia sotilastiedustelu GRU:n ja sittemmin KGB:n edustajien kanssa”.
Nelinkertainen puolustusministeri ja Mannerheim-ristin ritari Arvo Pentti valittiin suojelupoliisin päälliköksi presidentti Urho Kekkosen luotettuna keskustapoliitikkona.
”Hoitakaa te pojat”
Arvo Pentin poika, entinen kansanedustaja Klaus Pentti ei ehtinyt perjantaina tutustua asiaan. Hän totesi lähettämässään viestissä, että ”voin osaltani vain todeta, että isäni hoiti supon päällikölle kuuluvat tehtävät ja suhtaudun tällaisiin KGB:n arkistoista mahdollisesti löytyneiden muistioiden tietoihin suurella varauksella”.
Asiakirja saa poliittisen historian professorin ja suojelupoliisin kylmän sodan ajan historiateoksen kirjoittajan Kimmo Rentolan varsin mietteliääksi.
Rentolan mukaan Pentin aikana supon peruslinja suhteessa Neuvostoliiton tiedusteluun säilyi, eikä muistiossa todettuja lupauksia pääosin täytetty. Vakoilujuttuja meni jopa oikeuteen ja karkotuksia tehtiin, tosin epävirallisesti. Tunnettu KGB-upseeri Albert Akulov sai lähteä keväällä 1973.
– Vaikka venäläisten muotoilusta täytyy riisua tavanomainen liioittelu, Pentti meni lupailuissaan selvästi liian pitkälle, Kimmo Rentola sanoo.
– Ratakadulla Pentti itse monesti vältteli saamasta tietoonsa yksityiskohtia yhteistyöstä lännen kanssa: ”hoitakaa te pojat vain”. Jos ei tiennyt, ei voinut kertoakaan. On silti selvää, että jotain KGB onnistui Pentiltä saamaan, Rentola toteaa tasapainottelusta.
Professori huomauttaa, että Suomi oli jo 1950-luvulta alkaen pyrkinyt hillitsemään lännen tiedustelutoimintaa Suomen alueelta Neuvostoliittoa vastaan. Se oli havaittu omien etujen vastaiseksi, kun lännen lähettämiä suomalaisia kaukopartiomiehiä esimerkiksi jäi kiinni tai sai surmansa Neuvostoliitossa. KGB kirjasi Pentin kuitenkin luvanneen enemmän.
Asiakirjan huomiota herättävin kohta rahasta arveluttaa professori Rentolaa.
– Paljoksuisin rahasummaa. Normaalisti KGB oli huono maksaja, ulkoministeriön virkamies sai passista tuhat dollaria. Ulkomaisen palvelun päällikön värvääminen oli kyllä uroteko johon voitiin satsata, joten tuo summa saatettiin toki myöntää ja nostaa KGB:n kassasta, Rentola pohtii.
– Mutta minne se päätyi, sitä voi pohtia. Leonid Brezhnevin aikana korruptio yltyi, ja tuossa tuli joillekuille otollinen tilaisuus leikata rasvainen siivu. Toki jotain luulisi Suomeenkin tulleen.
