Kiina on myöntänyt kiihtyvään tahtiin oleskelulupia ja henkilökortteja Taiwanin kansalaisille.
Kehityskulku on herättänyt huolta Taipeissa, kertoo talouslehti Financial Times.
Taiwanin hallinnon virkamiesten mukaan Kiina on pyrkinyt siihen, että yhä useampi maassa vieraileva taiwanilainen hankkii oleskeluluvan, paikallisen pankkitilin ja puhelinnumeron. Monille annetaan myös henkilökortti, joita myönnetään vain kansalaisille.
Nimettömänä esiintyvä virkamies kertoo huolen heränneen siitä, että Taiwanin toimivalta saattaa heikentyä, mikäli yhä useammalla taiwanilaisella on Kiinan kansalaisuus.
– Jos Kiinan henkilöllisyystodistuksen omaava taiwanilainen olisi osallisena välikohtauksessa, Kiina voisi sanoa, että sen on hoidettava asia, sillä henkilö on heidän kansalaisensa, ja puuttua sitä kautta sisäisiin asioihimme, korkea-arvoinen virkamies sanoo Financial Timesille.
Virkamiesten mukaan Kiinan toiminta muistuttaa tapaa, jolla Venäjä on toiminut antaessaan passeja naapurimaiden kansalaisille.
Oleskelulupa, paikallinen pankkitili ja puhelinnumero eivät suoraan merkitse Kiinan kansalaisuutta. Taiwanin virkamiesten mukaan kiinalaista henkilökorttia tarjotaan yhä useammin ja sitä markkinoidaan esimerkiksi mahdollisuudella saada parempia lainaehtoja.
Taiwanin lain mukaan kiinalaisen henkilötodistuksen käyttöön ottaneet Taiwanin kansalaiset menettävät asemansa maan asukasrekisterissä. Valvonta on kuitenkin vaikeaa, sillä Kiina ei välitä Taiwanille tietoja myönnetyistä asiakirjoista.
Taiwanin presidentti Lai Ching-te on varoittanut kansalaisia ottamasta vastaan Kiinan asiakirjoja.