Harvardin yliopiston tutkija, historioitsija Calder Waltonin mukaan videosovellus TikTokiin liittyvät huolet ja Yhdysvaltain ilmatilaan ilmestynyt vakoojapallo ovat vain jäävuoren huippu Kiinan harjoittamassa tiedustelussa.
Kiinan kansantasavallan valtion turvallisuusministeriö (MSS) on hänen mukaansa ollut vuodesta 2005 lähtien käytännössä sodassa USA:n tiedustelun kanssa.
– Siitä lähtien kaikki tiedustelupalvelun parhaat resurssit ja henkilökunta asetettiin USA:n tiedustelupalvelua vastaa – samaan aikaan, kun USA oli kääntymässä globaaliin sotaan terrorismia vastaan, Walton kirjoittaa Foreign Policy -lehdessä.
Kiinalaisen tiedustelun strategia voidaan tiivistää kolmeen sanaan: kerää, kerää, kerää.
– Useimmat länsimaalaiset eivät vielä ymmärrä, kuinka laajaa Kiinan heidän maihinsa kohdistuvat tiedusteluhyökkäys on. Vuosikymmenien ajan heidän omat hallituksensa eivät myöskään ole ymmärtäneet, koska heidän huomionsa oli suurelta osin suunnattu muualle, Walton toteaa ja viittaa terrorismin vastaiseen sotaan.
Hän muistuttaa, että Kiinan tiedustelupalvelut eivät ole lännen tiedustelun tavoin vastuussa riippumattomille poliittisille elimille tai yleisölle. Näin ollen ne eivät joudu noudattamaan oikeusvaltioperiaatteita.
Kiinan hallituksen tavoitteena onkin, että koko yhteiskunta valjastetaan keräämään tiedustelutietoja. Yksi esimerkki tästä Waltonin mukaan on se, kuinka Kiinan tiedustelu ja kauppa ovat kietoutuneet tiukasti yhteen.
– Toisin kuin luullaan, USA:n hallitus ei harjoita teollista vakoilua amerikkalaisten yritysten hyväksi. Kiinassa sen sijaan presidentti Xi Jinpingin hallinnon aikana hyväksytyn kansallisen turvallisuuslainsäädännön ansiosta kiinalaisten yritysten pitää tehdä yhteistyötä maan tiedustelupalvelujen kanssa aina kun sitä pyydetään.
Kiina lähettää tutkijan mukaan maailmalle jatkuvasti myös liikemiehiä, jotka todellisuudessa MSS:n agentteja.
Kiinalaiset pystyvät Waltonin mukaan myös hyödyntämään laajasti teknistä valvontaa, kuten kasvojentunnistusta, puhelinsovelluksia ja valvontakameroiden järjestelmää.
– Kiinan ja USA:n varjoisissa tiedustelutaisteluissa on siis perustuvanlaatuinen epäsymmetria.
Kiinan tavoitteena on Waltonin mukaan varastaa länsimaista ja erityisesti USA:sta mahdollisimman paljon ”tieteellisiä ja teknisiä salaisuuksia”, jotta se pystyisi haastamaan ja ohittamaan USA:n maailman ykkössuurvaltana.
Kybervakoilulla kiinalaiset ovat päässeet myös ihmisten henkilökohtaisiin tietoihin. Näin kävi vuosina 2013-2014, kun kiinalaiset hakkerit iskivät USA:n henkilöstöhallinnon toimistoon, joka säilyttää tiedustelun ja armeijan henkilökunnalle tehtyjen turvallisuusselvityksen tietoja.
– Tämä tieto on sitä, mitä ihmiset usein salaavat lähimmäisiltään ja rakkaimmiltaan – avioliiton ulkopuolisia suhteita ja sellaisia.
Näitä tietoja Kiinan tiedustelu voi tutkijan mukaan käyttää esimerkiksi kiristyksessä.
Vuonna 2017 hakkerit iskivät myös luottoluokituslaitos Equifaxiin, josta kiinalaiset saivat tietoja noin 150 miljoonasta USA:n kansalaisesta.
– Jos olet amerikkalainen, Kiinalla on todennäköisesti sinusta arkaluonteisia tietoja.