Sähkön hinnannousu on vaikuttanut pörssisähkön lisäksi myös toistaiseksi voimassaoleviin sopimuksiin.
Talouselämän mukaan esimerkiksi Fortumin asiakkaat maksavat Kesto-sopimuksesatan tammi–maaliskuussa 46,73 senttiä kilowattitunnilta, kun hinta oli vielä marraskuussa 35,16 senttiä kilowattitunnilta.
Monet pienemmät energiayhtiöt ovat samalla päättäneet laskea hintojaan. Vaasan Sähkön Perussähkö-sopimusten hinta on joulu–maaliskuussa 19,87 senttiä kilowattitunnilta. Hinnassa on huomioitu tilapäinen alennus sähkön arvonlisäveroon.
Hintaa on laskenut myös Tampereen sähkölaitos, jonka hinta laskee 33 sentistä 26 senttiin kilowattitunnilta. Molemmat myyvät vain pörssisähköä uusille asiakkailleen.
Fortumin mukaan sähkön hinta on suojattava etukäteen, jotta asiakkaille voidaan tarjota kiinteähintaista sopimusta.
– Hinnan suojaus tapahtuu muutamaa kuukautta ennen kyseisen hintajakson alkua, yhtiö tiedottaa.
Fortumin mukaan sopimuksen hinta perustuu sähkön hankintahintoihin. Hankinta on tehty syys–marraskuun aikana saatavilla olleilla markkinahinnoilla, jotka koskevat tammi–maaliskuun 2023 sähköntoimitusta.
Sähkön hinnan on ennakoitu nousevan ensi viikon aikana pakkasten vuoksi yli euroon kilowattitunnilta.