Venäjän presidentti Vladimir Putin on luvannut jo ainakin vuodesta 2007 nostavansa Venäjän maailman viiden suurimman talouden joukkoon. Näin ei kuitenkaan ole vieläkään tapahtunut.
Lupauksia on koottu mediasta otettuina kuvakaappauksina muun muassa alla näkyvään tviittiin. Asiasta tässä uutisoivan Meduzan mukaan sama lupaus on esitetty ainakin vuosina 2007, 2008, 2011 (kaksi kertaa), 2012 ja 2018.
Vuonna 2013 Vladimir Putin totesi Venäjän jo nousseen maailman viiden suurimman talouden joukkoon, mutta vain bruttokansantuotteessa. Tuolloin presidentti myönsi, että Venäjä kärsii työn tuottavuudessa kaksin- tai kolminkertaisesta erosta kehittyneisiin maihin.
Alta ilmenee, kuinka Putinin lupauksien aikataulu on elänyt. Välillä lupauksen oli määrä toteutua jo vuonna 2015.
– 2007: Venäjästä tulee maailman viidenneksi suurin talous vuonna 2017.
– 2008: Venäjästä tulee maailman viidenneksi suurin talous vuonna 2020.
– 6/2011: Venäjästä tulee maailman viidenneksi suurin talous vuonna 2021.
– 9/2011: Venäjästä tulee maailman viidenneksi suurin talous vuonna 2016.
– 2012: Venäjästä tulee maailman viidenneksi suurin talous vuonna 2015.
– 2018: Venäjästä tulee maailman viidenneksi suurin talous vuonna 2024.
Quartzin mukaan voisi olettaa, että lupauksen saavuttamiseen menevä aika vähenisi ajan myötä. Juttuun on liitetty kuvaaja edes takaisin sinkoilleista arvioista.
– Putinin suunnitelma tarjoaa paljon lupauksia ja ennustuksia, kuten kasvava syntyvyys ja terveydenhoidon parantuminen. Jos tätä kuvaajaa on uskominen, ei niitä kannata ottaa kovin vakavasti.
Putin in 2007: "Russia will be one of top 5 global economies by 2017"
Putin in 2011: "Russia will be one of top 5 global economies by 2021"
Putin in 2012: "Russia will be one of top 5 global economies by 2014"
Putin in 2018: "Russia will be one of top 5 global economies by 2024" pic.twitter.com/oA4ShXFkMG— Julia Davis (@JuliaDavisNews) May 8, 2018