FT, Tampereen yliopiston tutkijatohtori Ilari Taskinen käsittelee teoksessaan suomalaissotilaiden kirjeenvaihtoa talvi- ja jatkosodan aikana. Tuona ajanjaksolla kenttäposti kuljetti noin 1,14 miljardia kirjettä, korttia ja pakettia.
Taskisen pääaineistona on ollut Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkiston sota-ajan kirjekokoelma, joka käsittää yli 70 000 sotavuosina Suomessa kirjoitettua kirjettä.
Laiminlyöty organisaatio
Kenttäpostiorganisaation kehittäminen oli pahoin laiminlyöty ennen talvisotaa. Sen ohjesääntö oli vuodelta 1919 ja se puolestaan oli kopioitu Saksan armeijan vuoden 1907 säännöistä. Siten kenttäpostin ohjesääntö oli auttamattomasti vanhentunut, mutta sitä ei päivitetty, vaikka useat sotaharjoitukset olivat toistuvasti osoittaneet järjestelmän toiminnassa puutteita.
Armeijan mobilisoinnin aikana vuonna 1939 suurin osa upseereista ei tuntenut kenttäpostin toimintaa ja monet kenttäpostikonttoreihin varatut miehet oli siirretty muihin tehtäviin.
Kenttäpostiorganisaatio oli ennen kaikkea liian pieni. Talvisodan alussa armeija avasi aluksi 17 kenttäpostikonttoria välittämään sotilaiden postia, ja vain yksi niistä oli keskuskenttäpostikonttori.
Surkea tilanne huomattiin jo liikekannallepanon ensimmäisinä päivinä, kun armeijan päämajaan alkoi saapua joukko-osastojen valituksia postinjakelun suurista vaikeuksista.
Valitukset tehosivat, sillä talvisodan lopussa kenttäpostikonttoreiden määrä oli lähes kaksinkertaistunut ja keskuskenttäpostikonttoreita oli nyt yhden sijaan kuusi. Kenttäposti ei kuitenkaan toiminut kunnolla missään vaiheessa talvisotaa.
Jatkosodan alkaessa talvisodan kokemuksista oli otettu oppia myös kenttäpostiorganisaation osalta ja toimitukset sujuivat huomattavasti paremmin.
Postilla valtava vaikutus
Postilla oli valtava vaikutus rintamayhteisön mielialoihin. Varsinaisen yhteydenpidon lisäksi kirjeenvaihto oli niitä harvoja viihdykkeitä, jotka toivat vaihtelua yksitoikkoiseen rintamaelämään etenkin asemasodan aikana.
Kirjeiden lukeminen ja kirjoittaminen olivat parhaat keinot paeta sodan kammottavasta ympäristöstä ainakin hetkeksi haaveilemaan normaalielämästä. Kirjeiden merkitystä juoksuhautojen miehille ei siten voi liiaksi korostaa.
Samoin paketeilla oli oma merkityksensä, ne tosin kulkivat lähes yksinomaan yhteen suuntaan, siviileiltä sotilaille. Rintamallahan ei edes ollut mitään kotiin lähetettävää. Talvisodan alussa siviilejä opastettiin toimittamaan rintamalle erityisesti lämpimiä vaatteita, ne täydensivät armeijan huoltoa, joka ei aina pystynyt varustamaan miehiä kunnolla.
Esimerkiksi Kotiliesi-lehti listasi kaikkiaan 17 sotilaiden tarvitsemaa tavaraa, joista 11 oli vaatteita ja niistä tärkeimmät olivat villapaidat ja lapaset.
Monen sotilaan ensimmäiset kirjeet kotiin olivat kuin pitkiä ostoslistoja. Esimerkiksi erään luutnantin kirjeessä toivottiin vanhemmilta vähintään neljä paria villasukkia, neljä flanellipaitaa, kolme pyyhettä sekä alushousuja. Vaatteet olivat tarpeen talvisodan kovissa pakkasissa.
Sotapropagandan jatkuvat kehotukset lähettää rintamalle esimerkiksi ruokapaketteja saattoi aiheuttaa henkisiä paineita. Kun äiti tai vaimo ei rahanpuutteen takia pystynytkään laittamaan pakettiin mitään kunnollista, niin tilannetta pahoiteltiin syvästi. Osa sotilaista tiesi perheensä vaikean tilanteen ja jopa kehottivat, ettei heille lähetettäisi mitään.
Kaikki eivät olleet yhtä ymmärtäväisiä. Monet sotilaat käsittävät, että pakettien lähettäminen merkitsi siviilienkin osallistumista sodankäyntiin, joten rintamalla olleet miehet kokivat olleensa oikeutettuja säännöllisiin lähetyksiin.
Muuan alikersantti komensi vaimoaan toimittamaan joka viikko puoli kiloa voita ja keksejä. Jos elintarvikkeita ei tulisi, mies ei lähettäisi enää kirjeitäkään.
Sensuuri hataraa
Sotilaiden ja siviilien kirjoittelua valvottiin ja lähetyksiä tarkastettiin kenttäpostikonttorien yhteydessä olleissa sensuuritoimistoissa. Sensuroinnilla oli kaksi tavoitetta, ensisijaista oli varmistaa, ettei kirjeissä paljastettu sotilasasioita, jotka olisivat hyödyttäneet vihollista niissä tapauksissa, joissa kirjeet olisivat päätyneet vääriin käsiin.
Toiseksi haluttiin vaikuttaa kirjeiden sisältöön, armeija ohjeisti sotilaita kirjoittamaan pelkästään rohkaisevia kirjeitä rintamalta. Kaikenlaisten huhujen levittäminen ja vaikeuksista kertominen eivät olleet sopivaa materiaalia.
Sensuurista ja sen merkityksestä on kirjoitettu paljon, mutta Taskisen mukaan sen vaikutus oli yllättävän pientä. Kaikkien kirjeiden avaaminen olisi ollut mahdotonta, joten postivirtaa valvottiin pistokokein.
Talvisodan aikana sensorit lukivat paikoin 15–20 prosenttia kirjeistä, mutta jatkosodassa vain noin viisi prosenttia kirjeistä joutui tarkastukseen. Siten riski jäädä kiinni sopimattomasta sisällöstä oli erittäin pieni. Kiinnijäämisestäkään ei tullut yleensä seurauksia, kielletyt sanat vain mustattiin tai leikattiin pois.
Ilari Taskinen: Terveiseni täältä jostakin. Suomalaissotilaiden kirjeenvaihto talvi- ja jatkosodassa. 287 sivua. Gaudeamus Oy.
