Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin määräämät tullimaksut vaikuttavat merkittävästi talouteen.
Aktian pääekonomisti Lasse Corinin mukaan asuntolainojen korot laskevat tullien myötä seuraavan 12 kuukauden aikana todennäköisesti enemmän kuin aiemmin uskottiin.
– Velalliselle tämä on hyvä asia – edellyttäen, että työpaikka pysyy, Corin sanoo Kauppalehdelle.
Korkojen laskun taustalla on pääekonomistin mukaan kolme syytä. Tullien pysyvyydestä tai mahdollisista vastatulleista ei ole tietoa, mikä aiheuttaa epävarmuutta. Korkoihin vaikuttaa Corinin mukaan myös öljyn hinnan lasku.
Kolmanneksi Kiinan tuonti EU-alueelle voi kasvaa, mikä Corinin mukaan voi laskea hintoja EU:ssa.
Pääekonomistin mukaan Trumpin tullipäätöksen myötä on varmaa, että Euroopan keskuspankki EKP laskee ohjauskorkoja huhtikuun kokouksessa.
Hän ei usko, että EU asettaa merkittäviä vastatulleja Yhdysvalloille. EU:n tullit nostaisivat Corinin mukaan kuluttajahintoja Euroopassa.