Patrian panssaroidut miehistönkuljetusajoneuvot käyvät kuin kuumille kiville puolustustarvikkeiden markkinoilla, kertoo Kauppalehti.
Patrian Global-divisioonan johtaja Jukka Holkerin mukaan puolustustarvikkeiden kysyntä länsimaissa on kasvanut voimakkaasti Ukrainan sodan myötä. Patria on saanut merkittäviä tilauksia Suomen lisäksi muun muassa Latvialta, Ruotsilta ja Puolalta.
Syynä Patrian menestykselle on Holkerin mukaan yhtiön kyky rakentaa tuotanto ostajamaahan tehokkaasti. Hänen mukaansa ostajat haluavat tuotantolinjaston maahansa huoltovarmuuden vuoksi.
Patria on tuotantolinjaston rakentamiseen liittyvässä teknologian siirrossa Holkerin mukaan maailman parhaimpien joukossa.
– Me olemme ainoa, jolla on kokemusta siitä ja jolla se on keskeinen osa toimintamallia. Muut tekevät sitä vain jos on pakko, Holkeri sanoo Kauppalehdelle.
Patrian vaunuja valmistetaan Puolassa lisenssillä. Latviaan Patria on perustanut Holkerin mukaan paikallisen kumppanin kanssa yhtiön, joka valmistaa vaunuja.
Puolustustarvikealan kaupankäynti on myös virtaviivaistunut. Ennen prosessit olivat pitkiä ja monivaiheisia. Yksittäinen kauppa saattoi viedä useita vuosia.
– Nyt on huomattu, ettei tällaiseen viiden vuoden prosessiin ole aikaa, Holkeri sanoo.
Myös Suomen Nato-jäsenyys on Holkerin mukaan vaikuttanut positiivisesti kaupankäyntiin.
Patrian Hämeenlinnan tehtaalla työskentelee noin 400 ihmistä.