Yhdysvaltojen harjoittama pelotepolitiikka on nimekkään amerikkalaisen turvallisuuspolitiikan tutkijan Andrew Michtan mielestä epäonnistunut Joe Bidenin presidenttikauden aikana kaikilla strategisilla päänäyttämöillä. Tämä on hänen mukaansa altistanut niin Yhdysvallat kuin sen liittolaiset entistä suuremmalle sodan vaaralle.
– Aasiassa Kiinan Taiwaniin kohdistama uhka on kasvanut eksponentiaalisesti. Euroopassa käydään Ukrainan täysimittaista sotaa, eikä kolmen vuoden hirvittävän verenvuodatuksen jälkeen edelleenkään ole voittavaa strategiaa, vaan on olemassa kasvava riski, että konflikti leviää Naton rajojen sisäpuolelle, Atlantic Council -ajatushautomon geostrategista tutkimusohjelmaa johtava Michta toteaa Real Clear Defense -verkkojulkaisussa.
– Lähi-itä on liekeissä, ja Iran on iskenyt toistuvasti sekä suoraan että välillisesti Israeliin, joka on Yhdysvaltojen läheisin liittolainen alueella. Jännitteet Korean niemimaalla ovat yhä korkealla, ja pohjoiskorealaisia sotilaita on nyt lähetetty taistelutehtäviin Euroopan sotanäyttämölle. Se on ennennäkemätön eskalaatio, jollaista ei olisi voinut vielä muutama vuosi sitten kuvitellakaan, Michta jatkaa.
Bidenin hallinnon retoriikassa on vakuuteltu Yhdysvaltojen puolustavan sääntöperustaista kansainvälistä järjestystä, mutta lännen viholliset yksinkertaisesti sivuuttavat USA:n varoitukset ja lisäävät painetta keskeisillä näyttämöillä.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Andrew Michta on toiminut muun muassa George C. Marshall European Center -instituutin kansainvälisten suhteiden laitoksen dekaanina sekä professorina Yhdysvaltain laivastoakatemiassa.
Yhdysvaltojen on Michtan mielestä aika pysähtyä arvioimaan epäonnistunutta politiikkaansa, haudata kuvitelmansa eskalaation hallinnasta ja miettiä uudelleen, miten maan elintärkeät kansalliset edut ovat menestyksellisimmin turvattavissa. Tämä on hänen mukaansa välttämätöntä, sillä jatkuvat kompromissit saattaisivat merkitä strategista tappiota sekä pohjoisella Atlantilla että Tyynellämerellä, mikä heijastuisi USA:n kaikkiin liittolaisiin ympäri maailmaa.
– Tulevalla Donald Trumpin hallinnolla on historiallinen tilaisuus kehittää Natoa koskeva lähestymistapa, jossa arvioidaan uudelleen, ketkä ovat tärkeimmät liittolaisemme Euroopassa, ja muutetaan tapaamme työskennellä liittokunnan kanssa. Tarvitaan strategia, jolla vakautetaan tämä näyttämö, vahvistetaan Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa ja alennetaan kustannuksia niin, että voimme vapauttaa resursseja Indopasifiselle alueelle ja turvata etumme molemmilla näyttämöillä, Michta sanoo.
Trumpin hallinnon olisi hänen mukaansa luotava uusi kansallinen turvallisuusstrategia, jossa panostetaan yhteistyön tiivistämiseen erityisesti sellaisten maiden kanssa, jotka ymmärtävät Venäjän muodostaman uhan, ovat halukkaita irrottautumaan Kiinasta ja valmiita käyttävät rahaa Kremlin uusimperialististen pyrkimysten patoamiseksi.
– Niitä ovat maat, jotka sijaitsevat Naton koillisella sivustalla: Norja, Ruotsi, Suomi, Baltian maat ja Puola, hän toteaa.
Euroopan koilliskulmasta on Michtan mukaan muodostumassa Naton uusi painopiste ja Puolasta – samaan tapaan kuin Länsi-Saksa kylmän sodan aikana – Euroopan puolustuksen kriittinen solmukohta.
– Trumpin toisen hallinnon olisi asetettava nämä seitsemän maata etusijalle – myös silloin, kun on kyse edistyksellisimpien asejärjestelmiemme myynnistä ja yhteistuotannosta. Hallinnon olisi myös harkittava USA:n pysyvien tukikohtien siirtämistä Saksasta tälle alueelle sekä investoimista alueelliseen talousyhteistyöhön ja infrastruktuurihankkeisiin, Michta sanoo.
– Kuten vuosi sitten totesin, varmistaaksemme pelotevaikutuksen toimivuuden Euroopassa tarvitsemme vähintään yhden amerikkalaisen prikaatin, joka on sijoitettu pysyvästi Suomeen tai johonkin Baltian maahan, kaksi tai useampia prikaateja pysyvästi Puolaan ja – mikäli Venäjä alistaisi Ukrainan kokonaan – myös yhden amerikkalaisprikaatin Romaniaan, hän toteaa.
Saksalla säilyy Michtan mielestä jatkossakin tärkeä rooli Naton kokonaisstrategiassa ja -suunnitelmissa, sillä vaikka se ei enää olekaan rajavaltio, sen talouden koko, väkiluku ja maan tarjoama geostrateginen syvyys ovat edelleen elintärkeitä pelotteen ja puolustuksen elementtejä koko euroatlanttisella alueella. Sama pätee Ranskaan, jonka olisi osoitettava nykyistä enemmän sotilaallisia voimavarojaan Naton yhteiseen puolustukseen.
