Koirat voivat altistua leptospiroosille myös Suomessa. Vakavimmillaan bakteerin aiheuttama tauti voi vaurioittaa munuaisia tai maksaa ja johtaa kuolemaan.
Leptospiroosi tarttuu koiraan tyypillisesti tartunnan saaneen eläimen virtsasta. Altistuminen voi tapahtua esimerkiksi luonnonvesissä, metsäojissa tai kaduille muodostuneissa lätäköissä.
Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Jenni Sukuran mukaan tauti ei ole Suomessa yleinen, mutta riski ei rajoitu ulkomaanmatkoihin.
– Kotimaassa sille voi altistua esimerkiksi luonnonvesissä. Jyrsijät ja päästäiset voivat myös kantaa tautia ja levittää sitä. Rottakantojen kasvaessa tauti yleistyy vähitellen myös kaupungeissa, Sukura sanoo tiedotteessa.
Ruokaviraston mukaan ilmaston lämpeneminen sekä lisääntyvät sateet ja tulvat voivat kasvattaa leptospiratartuntojen riskiä Suomessa.
Oireet voivat olla vaikeita tunnistaa
Osa tartunnoista on lieviä tai lähes oireettomia. Sairastuneella koiralla voi esiintyä esimerkiksi väsymystä, kuumetta, ruokahaluttomuutta, oksentelua tai ripulia. Myös juominen ja virtsaaminen voivat lisääntyä.
Sukuran mukaan eläinlääkäriin kannattaa hakeutua etenkin silloin, jos koiralla esiintyy samanaikaisesti useita oireita.
Lääkealan yrityksen MSD Animal Healthin asiantuntijaeläinlääkäri, zoonoosimikrobiologian dosentti Paula Kinnunen muistuttaa, että leptospiroosia tulisi epäillä esimerkiksi silloin, jos koiran munuaisarvot tai bilirubiini nousevat äkillisesti ilman selvää syytä.
Leptospiroosi voi tarttua myös ihmiseen, tavallisimmin sairastuneen eläimen virtsasta. Antibioottihoito lopettaa yleensä bakteerin erittymisen virtsaan noin kahdessa vuorokaudessa. Ilman hoitoa bakteeria voi erittyä viikkojen tai jopa kuukausien ajan.
Tartuntojen todellista määrää Suomessa ei tunneta, sillä oireiden vaihtelevuuden vuoksi tapauksia voi jäädä havaitsematta.
– Meillä ei ole mitään keinoa ennustaa, millä koirilla on riski sairastua vakavasti, ja tauti voi pahimmillaan johtaa kuolemaan, Kinnunen sanoo.
Koska tauti voi tarttua eläimistä ihmisiin, eläinlääkärin tai laboratorion on ilmoitettava epäillyistä ja varmistuneista tapauksista virkaeläinlääkärille viimeistään seuraavana arkipäivänä.