Lopella järjestettiin tällä viikolla koirien vaalihaukut Saa haukkua -teemalla. Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) kertoo uudenlaisesta tempauksesta blogissaan.
– Nyt siis paikalle kutsuttiin väkeä Lopen uuteen Launosten koirametsään koirien kanssa tai ilman. Pihtojan koirametsään tulikin väkeä kivasti ja haukkujakin saimme, Timo Heinonen kirjoittaa.
Suomessa on arviolta noin 800 000 koiraa. Noin joka neljännessä taloudessa on koira.
– Pihtojan koirametsän laavulla makkaragrillin ja kuuman mehun äärellä puhuttivat muun muassa Lopen perheiden palvelut, koulujemme hyvä ja laadukas panostus erityisopetukseen, upeat kylämme ja niiden kyläkoulut, mutta myös soten haasteet ja työllisyyden hankala tilanne. Oli mukava, kun paikalle tullut väki nimenomaan halusi puhua kotikunnan asioista ja eräskin pariskunta totesi, että kertokaa nyt vähän Lopen ajankohtaisistakin asioista ja mehän kerroimme, Heinonen kertoo.
Hänen mukaansa esillä ja keskusteluissa olivat myös Suomen Kennelliiton kolme tavoitetta kuntavaaleihin.
– Niiden toteuttaminen edistäisi ihmisen vastuuta eläinten ja ympäristön hyvinvoinnista, parantaisi alueellista tasa-arvoa sekä lisäisi kuntien vetovoimaa.
– Taloustutkimuksen tekemän arvion mukaan koiranpidon taloudelliset vaikutukset maallemme ovat noin 1,5 miljardia euroa. Kun huomioidaan myös välilliset vaikutukset, puhutaan lähes 2,4 miljardista eurosta ja yli 22 100 henkilötyövuodesta.
Hänen mukaansa kunnan koiramyönteisyys ei ole vain hyvinvointitekijä, se voi myös olla tuoda kuntaan merkittävästi vetovoimaa.
– Siksi me esimerkiksi olemme Lopen kokoomuksessa sitoutuneet Lopen kunnan koirapuiston rakentamiseen. Tästä aloitteen teki myös valtuutettumme Susa Lehtinen (kok.) ja toivottavasti Isokorkeen parkkipaikan rakentamisen yhteydessä tämä nyt saadaan myös toteutumaan.
Harrastusmahdollisuuksien turvaaminen luo hyvinvointia niin koirille kuin ihmisillekin.
– Koiraharrastus myös liikuttaa päivittäin koiranomistajia yli kaksi miljoonaa kertaa. Eilenkin muuten vauhtia riitti ja nyt kun paikalla oli paljon koiria, niin hauskaahan näytti heilläkin olleen. Vauhtia riitti ja menoa. Ja myös mekin pääsimme vähän liikkumaan ja muun muassa keppiä ja palloakin heittämään.