Kokoomuksella on hallussaan hyvät kortit. Se on suurin eduskuntapuolue, jolla on pääministerin paikka. Kaikki laput eivät ole varmoja, ja pelin voi sössiä paljastamalla ne väärässä järjestyksessä.
Hetken vaikutti, että keskustelu oli karannut puheenjohtaja Petteri Orpon otteesta, kun muutama kokoomuksen piiri innostui ehdottamaan puolustusministeri Antti Häkkästä presidenttiehdokkaaksi. Orpo kannatti professori Alexander Stubbia.
Maakuntien miehet ja naiset pelasivat pientä. He halusivat Häkkäsen presidenttiehdokkaaksi vahvistaakseen tämän asemia kamppailussa Orpon seuraajan paikasta kokoomuksen puheenjohtajana.
Politiikassa saa ja pitää pyrkiä, ketään ei haeta kotoaan. Häkkänen lupasi harkita presidenttiehdokkuutta, mutta lopetti keskustelun pian sen jälkeen, kun Orpo oli ilmoittanut kantansa. Häkkänen vaikutti innostuneen suosiostaan ja otti varaslähdön.
Touhussa Häkkäseltä ja hänen kannattajiltaan saattoi unohtua, että kokoomuksen kannalta olennaisinta on miettiä, kenestä tulee seuraava presidentti. Häkkäsen ehdokkuus olisi tarkoittanut, että näyttäisi ettei kokoomus ota vaaleja tosissaan.
Polvihousupoliitikot olisivat kenties hoksanneet presidentinvaalien poikkeuksellisuuden, jos he olisivat selailleet vanhoja juttuja kokoomuksen puoluekokouksista. Stubb valittiin 2014 kokoomuksen puheenjohtajaksi.
Orpo kannatti vaalissa kolmanneksi jäänyttä Jan Vapaavuorta. Kaksi vuotta myöhemmin Orpo syrjäytti Stubbin kokoomuksen johdosta.
Kokoomukselle Stubb on pelkästään taktisesti parempi ehdokas. Hänet sijoitetaan puolueensa liberaaleihin. Häkkänen on kokoomuksen konservatiivien suosikki.
Stubb on Häkkästä poliittisesti itsenäisempi. Häkkänen on oikeistohallituksen ministeri.
Häkkänen olisi ollut herkkupala vastustajille. On helppo kuvitella, kuinka esimerkiksi Li Andersson (vas.) olisi niputtanut Häkkäsen ja Jussi Halla-ahon (ps.) köyhiä kyykyttävän oikeistohallituksen ehdokkaiksi.
Stubb pitänee etäisyyttä hallituksen maahanmuutto- ja talouspolitiikkaan. Se antaa mahdollisuuden kilpailla samoista äänestäjistä Mika Aaltolan (sit.), Pekka Haaviston (vihr.), Olli Rehnin (kesk.) ja ruotsalaisen kansanpuolueen ehdokkaan kanssa.
Stubb pyrkii presidentiksi, vaikka miehellä on muitakin uravaihtoehtoja.
Euroopan unionin komissio vaihtuu kesäkuun eurovaalien jälkeen.
Mikäli Orpo on silloin pääministeri ja Stubb professori, Stubb voi siirtyä komissaariksi. Kokoomuksen komissaaripörssin lista on lyhyt. Stubbin takaa löytyy europarlamentaarikko Henna Virkkunen.
Häkkänen on vahva ehdokas Orpon seuraajaksi paikalle, josta ulkoministeri Elina Valtonen on myös kiinnostunut. Keskustelu kokoomuksen seuraavasta puheenjohtajasta kiihtyy vaalien jälkeen.
Kokoomuksella on puoluekokous ensi kesänä. Silloin Orpo saatetaan valita viimeisen kerran puheenjohtajaksi.
Kokoomuksen puheenjohtajan vaihdos voi olla vuonna 2026, jolloin Orpo tulee johtaneeksi puoluettaan kymmenen vuotta. Mahdollista on sekin, että Orpo jatkaa 2027 eduskuntavaalien yli tai siirtyy puoluekokouksen jälkeen syrjään myös hallituksen johdosta.
Vaalit ovat luonnollinen ajankohta vaihdoksille. Samalla on jätetty sekä pääministerin että puheenjohtajan tehtävät. Esimerkkejä on useita: Paavo Lipponen (sd.), Matti Vanhanen (kesk.), Jyrki Katainen (kok.) ja Juha Sipilä (kesk.).
Seuraavaksi saman siirron tekee edellisen hallituksen pääministeri, puheenjohtaja Sanna Marin (sd.). SDP valitsee uuden puheenjohtajan syyskuun alussa pidettävässä puoluekokouksessa.
Keskustan Esko Aho on poikkeus. Hän jatkoi puheenjohtajana vuoteen 2002, vaikka keskusta joutui oppositioon hänen hallituksensa jälkeen 1995. Aho leipääntyi hallituksen haukkumiseen, löysi kiinnostuksen kohteita muualta ja järjesti määräaikaisen vapautuksen kansanedustajan ja puoluejohtajan tehtävistä.
