Keskustan kansanedustaja Pekka Aittakumpu siirtyi lauantaina perussuomalaisiin. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Onko keskusta julkikuvaansa vasemmistolaisempi?

Sinuhe Wallinheimo kommentoi keskustaedustajan siirtymistä hallituspuolueeseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lauantai oli Suomen sisäpolitiikassa tapahtumarikas päivä. Aamupäivällä vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Minja Koskela Helsingistä, ja iltapäivällä oppositiossa istuvan keskustan oululainen kansanedustaja Pekka Aittakumppu ilmoitti loikkaavansa hallituspuolue perussuomalaisiin.

Lauantain tapahtumat ovat saaneet kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Sinuhe Wallinheimon pohtimaan keskustan sijoittumista poliittiselle kartalle. Minja Koskela kertoi Iltalehdelle lauantaina toivovansa paluuta Sanna Marinin (sd.) hallituksen pohjaan, jolloin hallituksessa istuivat sekä vasemmistoliitto että keskusta. Marinin hallituksessa istuivat myös SDP, vihreät ja RKP.

– Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja Minja Koskela (onnea!) haluaa kepun kanssa samaan hallitukseen ja lähes samalla hetkellä kepun eduskuntaryhmästä lähdetään perussuomalaisiin. Taitaa kepu olla sisältä paljon enemmän vasemmalla ja vihreä, kun yrittävät antaa kuvaa ulospäin, Wallinheimo pohtii viestipalvelu X:ssä.

Syyksi puolueloikkaukselle Pekka Aittakumpu kertoi lauantaina vaikeuden ajaa hänelle tärkeitä asioita, joiden takia hän lähti politiikkaan. Hän kuvaili tien keskustapuolueessa olevan nyt kuljettu loppuun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)