Vaasalainen Hermanni Sankelo, 25, lähtee mukaan kisaamaan kokoomusnuorten puheenjohtajuudesta. Sankelon mukaan yhteydenottoja ja tukea on tullut siinä määrin, että hän vastaa myönteisesti Pohjanmaan ja Oulun läänin kokoomusnuorten pyyntöihin.
Suomessa haetaan Sankelon mukaan tällä hetkellä moniin ongelmiin liian helposti apua yhteiskunnalta. Kovan työnteon pitää hänen mukaansa näkyä paremmin kansalaisen tilipussissa.
– Kokoomusnuorten pitää edistää asioita niin, että Suomessa ahkera pärjää paremmin kuin laiska, hän sanoo tiedotteessaan.
Sankelon mielestä kokoomusnuoriin on palautettava uskottavuutta poliittisena toimijana.
– Kannanotoissa on aika alkaa puhua kansan kieltä ja jättää korkealentoisuus varttuneemmalle väelle.
Puheenjohtajaehdokkaaksi on aiemmin ilmoittautunut myös tamperelainen Ida Leino. Kokoomusnuorten liittokokous järjestetään Seinäjoella 5.–7. marraskuuta.