Eläkkeellä olevan ylikomisario Jussi-Pekka Lämsän muistelmien toisessa osassa hän tarkastelee vaiheitaan järjestyspoliisin tehtävissä 1970-luvun lopulta vuoteen 1997.
Lämsä suoritti miehistökurssin ja tammikuussa 1978 hänet nimitettiin virkaa tekeväksi vanhemmaksi konstaapeliksi. Tuolloin Lämsä pohti, oliko hän jo 22-vuotiaana saavuttanut uransa lakipisteen, sillä vielä tuolloin moni poliisi jäi eläkkeelle vanhempana konstaapelina. Työtehtävät jatkuivat lähes entisenlaisina, oli yö- ja päivävuoroja, auto- ja jalkapartiota, putkahommaa ja asemapoliisin komennuksia. Joskus Lämsä oli myös koirapartiossa.
Pelko uralla jämähtämisestä osoittautui aiheettomaksi, sillä Lämsä valittiin tammikuussa 1983 alkaneelle alipäällystökurssille, joka kesti puolivuotta. Etenkin rikosoikeus kiinnosti, koska Lämsä oli päättänyt jossain vaiheessa pyrkiä oikeustieteelliseen.
Alipäällystökurssilla laajaan opetuspakettiin kuuluivat myös oikeuslääketieteen luennot ja kurssilaisille oli pyritty järjestämään katsottaviksi kulloiseenkin koulutusaiheeseen sopiva vainaja, joita riitti: sydänperäiseen tautiin kuollut, pitkään elottomana ollut, paloruumis, kolarissa menehtynyt, hakattu, puukotettu, kuristettu, hukkunut tai ammuttu.
Lämsällä oli selvästi kirjallisia kykyjä, koska hän voitti kurssin kirjoituskilpailun ja palkkio oli 200 markkaa.
Päällystökurssille
Valmistumisesta vasta noin vuotta myöhemmin tuli määräys vt. ylikonstaapelin virkaan. Tuolloin 29-vuotias Lämsä oli palvellut poliisina kahdeksan vuotta. Ylennyksen myötä palkkakin kehittyi myönteisesti, esimiestehtävässä toiminut ylikonstaapeli hankki bruttona 5 490 markkaa kuussa. Mielekkäässä työssä haaveet oikeustieteellisestä hautautuivat pysyvästi.
Lyhyt tuuraus talvella 1985 asemapoliisiin Helsingin rautatieasemalla jäi mieleen. Putkapaikkoja juopuneita varten oli 40 ja näpistelijöitä kuskattiin asematunnelin kaupoista sakotettavaksi. Etsintäkuulutetutkin viihtyivät liikenteen solmukohdassa. Viikonloppuisin satoja nuoria humalaisia kerääntyi lämpimiin halleihin. Ylikonstaapeli totesi kuukauden siinä rähinässä riittäneen mainiosti.
Puolitoista vuotta ylikonstaapelin tehtävissä sai Lämsän hakemaan päällystökurssille, jonka pääsykokeisiin oli luettava tuhansia sivuja. Ylikonstaapeli ei ollut eläissään lukenut niin paljon, hän keskittyi aineistoon kuukausia käyttämällä siihen kaikki vapaa-aikansa. Tentattavia aineita oli seitsemän.
Lukiessa turhautumista aiheutti realistinen arvio siitä, ettei puoltakaan tietomäärästä tarvittaisi oikeissa töissä. Mukana oli myös runsaasti toistoa, sormenjälkien luokittelua Lämsä opetteli neljättä kertaa. Pitkän lukuraadannan tuloksena ylikonstaapeli läpäisi pääsykokeen ja 21. päällystökurssi alkoi tammikuussa 1987.
Valmistuttuaan joulukuussa 1987 Lämsälle tarjottiin mahdollisuutta toimia Poliisiopiston opettajana ja hän tarttui tilaisuuteen. Lämsä tiesi, ettei esiintymiskammoinen ja jännittäessä epäselvästi puhuva mies pystyisi luennoimaan sujuvasti, mutta epävarmuus katosi vähitellen kokemuksen karttuessa. Vuosi opetustehtävissä riitti ja joulukuussa 1988 Lämsä palasi kentälle ylikonstaapelin vakanssiin.
Komisariona
Maaliskuussa 1990 Lämsä sai nimityksen määräaikaiseen komisarion virkaan. Tuolloin hän työskenteli Pengerkadun poliisiasemalla. Eräs kollega antoi neuvon, että komisarion pitää pysyä koko ajan sen verran liikkeessä, jottei kukaan pääse kysymään mitään.
Komisariolla riitti erilaisia tehtäviä, kuten hän itse kuvasi: paperien pyörittämistä, työryhmiä, päivystävän komisarion tehtäviä, henkilöstön kouluttamista ja sen sellaista.
Osa kokouksista oli turhauttavia, joista esimerkkinä oikeusministeri Hannele Pokan (kesk.) määräämä työryhmä, jolla etsittiin suosituksia keinoiksi vaikuttaa lasten ja nuorten asosiaaliseen käyttäytymiseen. Jo ensimmäisessä kokouksessa Lämsä totesi istuvansa aivan väärässä pöydässä erilaisten oppineiden joukossa. Puolet termeistä olivat komisariolle vieraita ja muutenkin oli vaikea lähestyä asioita niin monimutkaisesti. Vuoden aikana oli 10 pitkästyttävää tapaamista, joissa Lämsä nyökytteli ymmärtäväisen näköisenä.
Mielenkiintoisempaa työkenttää edustivat mellakkapoliisit. Vuonna 1991 Helsinkiin päätettiin perustaa kaksi mellakkapoliisijoukkuetta, joista toista johti Lämsä. Miehiä oli helppoa saada mukaan, mutta varusteiden osalta kaikki täytyi rakentaa lähes tyhjästä.
Aluksi käytettiin erikoisryhmä Karhun 1970-luvulla varastoihin unohtuneita rispaantuneita kilpiä ja ohuita muovisia kypäriä. Vähitellen varustetilanne parani ja käytännön harjoituksia pidettiin puolustusvoimien avustuksella Santahaminassa.
Elokuussa 1997 Lämsä sai tietää saavansa poliisiorganisaation korkeimman kunniaosoituksen, poliisin ansioristin. Lämsä itse ei mieltänyt tehneensä erityisiä urotekoja, eikä hän itse asiassa päässyt muiden kiireidensä takia kunniamerkin jakotilaisuuteen. Ansioristin Lämsä sai myöhemmin päällystökerhon saunatilaisuudessa.
Jussi-Pekka Lämsä: Kenttäkomisariona Pengerkadulla 1977–1997 – Pussihousut II. 395 sivua. Crime Time/Docendo.
LUE MYÖS:
Poliisi muistelee: Ukkoja lyötiin maijan perään kuin koivuhalkoja
