Ukrainan rintamalla nähty lennokkivallankumous on etenemässä vauhdilla myös maalla kulkeviin robotteihin eli miehittämättömiin maa-ajoneuvoihin. Edullisten laitteiden odotetaan yleistyvän pian etulinjassa.
Haasteena on, että maadroonit joutuvat kulkemaan epätasaisessa maastossa ja väistämään esteitä. Niiden käytöstä ei ole yhtä laajaa yrityskentän kokemusta kuin lennokeista ennen sodan alkua.
Ukrainan sodan alkaessa lennokkeja käytettiin pääasiassa tiedusteluun, mutta räjähteillä varustettujen droonien merkitys on kasvanut jatkuvasti. Ukraina arvioi tuottavansa kuluvan vuoden aikana yli miljoona lennokkia asevoimille. Viimeaikaisista kalustotappioista suurin osa on ollut videolinkillä ohjattavien FPV-räjähdelennokkien aiheuttamia.
Myös räjähteillä lastatut kauko-ohjattavat alukset eli meridroonit ovat tehneet toistuvasti onnistuneita iskuja Venäjän Mustanmeren laivastoa vastaan.
Ukrainan tavoitteena on muodostaa näiden lisäksi ”robottien armeija”. Valtion teknologiahanketta johtava Nataliia Kushnerska sanoo Wall Street Journal -lehdelle, että miehittämättömät maa-ajoneuvot voivat osoittautua seuraavaksi teknologiseksi käännekohdaksi sodassa. Jo yli 50 UGV-mallia on kokeiltu taistelutilannetta muistuttavissa olosuhteissa.
Viime elokuussa ukrainalaisjoukot toteuttivat iskun kotimaassa valmistetulla kauko-ohjattavalla ajoneuvolla, johon oli kiinnitetty Browning-konekivääri.
Se kulki noin neljän kilometrin matkan, yllätti ryhmän venäläissotilaita ja ampui heitä kohti 300 ammusta. Panssaroitu ajoneuvo palasi hyökkäyksen jälkeen 5. rynnäkköprikaatin asemiin ja oli pian valmis uusiin operaatioihin.
Kaapatun viestiliikenteen perusteella isku aiheutti tappioita ja hämmensi venäläisjoukkoja, jotka eivät nähneet, mistä heitä tulitettiin.
Ajoneuvoja voidaan käyttää hyökkäysten ohella tarvikekuljetuksiin, evakuointeihin ja miinanraivaukseen. Myös Venäjän asevoimien tiedetään kokeilleen vastaavien laitteiden käyttöä rintamalla.
"Ironclad": Ukrainian wheeled combat robot destroys Russian positions
The new Ironclad robot that can remotely pound Russians with heavy machine gun fire is the latest example of Ukraine's tech-driven approach to warfare https://t.co/5xOAdJDXrv
🎥 Ukraine's Land Forces pic.twitter.com/ZdVkWVTVEl— Euromaidan Press (@EuromaidanPress) January 13, 2024