Monelle kolmen vuoden takainen koronakevät tuntuu jo kaukaiselta. Pandemian puhjettua hallitus teki maaliskuussa 2020 ensimmäistä kertaa useita rajoittamistoimenpiteitä koskevia linjauksia: poikkeusolot julistettiin, kokoontumiset kiellettiin ja Uudeltamaalta ei saanut poistua. Tämä oli vain alkua.
Oli jo tuolloin ensimmäisenä keväänä selvää, että ylilyöntejä otettiin. Asiat, joita näki uutisista ja ne tapahtumat, joita saimme todistaa ympärillä arjessamme huusivat absurdiuttaan. Globaali vessapaperin ostoshysteria oli mainio esimerkki siitä, miten ihmiset reagoivat kriiseihin tietämättömyyttään.
Hallitus ja viranomaiset julkaisivat koko koronaperiodin aikana erilaisia suosituksia, joiden tuoreimmista versioista harva oli perillä. Suositukset olivat lähinnä mikromanageerausta esimerkiksi siitä, milloin ravintolat saivat tarjoilla alkoholijuomia ja kuinka monta asiakasta saa olla ja miten monta metriä heidän välillään olisi.
Muistan esimerkiksi nauttivani aikaista illallista Bardot-ravintolassa, kun viereiseen tyhjään pöytään ilmestyi konjakkitarjoilu. Asiakkaat eivät olleet vielä saapuneet. Tarjoilija oli tuonut jälkiruokakahvin oheiset juuri ennen kello viittä pöytään ennakkotilauksesta. Viiden jälkeen sen tilaaminen ja kaataminen lasiin olisi ollut laitonta.
Isoimpia teattereita olivat kuitenkin aivan alusta alkaen kasvomaskit. Ensin suomalaisille painotettiin virkamiesten tutkimuksen avulla, ettei maskeja tarvita. Toki tämä vasta sen jälkeen, kun diili Huoltovarmuuskeskuksen ja Tiina Jylhän kanssa meni puihin. Yhtäkkiä valtiolta tuli täyskäännös – kasvomaskeista tulikin melkein pakollisia kaikkialla.
Viranomaiset antoivat tarkkoja ohjeistuksia kunnolliseen maskien käyttöön, mutta oli yleinen salaisuus, ettei kukaan niitä noudattanut. Muun muassa samaa maskia käytettiin todella monta kertaa putkeen ja maskit riisuttiin aina kun syötiin, tai jos muuten vaan huvitti. Maskeista tuli enemmänkin symbolimainen osoitus siitä, että “kyllähän minä olen vastuullinen ja kunnollinen ihminen”.
Tästähän ei saanut puhua
Varmasti moni ihmetteli pään sisällä, että eihän tässä voi olla järkeä. Hallitukselta tuntui tulevan rajoituksia mielivaltaisesti ja täysin epäloogisesti. Lisäksi kansalaisille ensin lupailtiin, että tämä tulee olemaan ohi rokottamisen jälkeen. Ei ollutkaan – ei edes sen toisen tai kolmannen rokotuksen jälkeen.
Kuitenkin julkisessa keskustelussa vallitsi omituinen konsensus siitä, että koronatoimien vastustajat olisivat denialisteja tai hörhöjä. Minäkin olisin aivan varmasti cancel-kulttuurin uhri, mikäli olisin julkaissut kriittisen tekstin koronasääntelystä vain vuosi tai kaksi sitten. Nyt on sentään sallittua sanoa, että sääntelyssä mentiin aivan liian pitkälle. Paniikki ja pelko ottivat vallan.
Koronan tappavuus ei ollut niin suuri, että sillä olisi voitu perustella yhteiskunnan perusoikeuksien murentamisen. Esimerkiksi koulut suljettiin pitkäksi aikaa, mikä aiheutti monen nuoren oireilun ja levottomuuden vielä korona-ajan jälkeen. Heiltä vietiin heidän perustavanlaatuisin oikeus normaaliin koulunkäyntiin.
Koronan varjolla puhdasta autoritaarisuutta
Pahinta oli kuitenkin huomata autoritaarisuuden nostavan päätään. Ihmiset uskoivat nyt koittaneen sellainen tilanne, jossa on otettava erityiset keinot käyttöön. Paljon kaikenlaista pääsi lakiesityksistä läpi, mitä ei olisi voitu kuvitellakaan. Tällä hetkellä onkin tärkeää kysyä, että minkä takia?
Ilmiö on ollut maailmanlaajuinen. Yksi pandemian aikaansaannos oli sosiaalisen median tiukentuva kontrolli sananvapaudesta. Kriittisiä ääniä sensuroitiin yleisen vaarallisuuden takia. Vasta alle vuosi sitten syntyi maailmanlaajuinen boikotti Spotifyta kohtaan, kun siellä kehdattiin esittää Joe Roganin podcast, jossa pohdittiin virallisten koronatietojen paikkansapitävyyttä.
Lisäksi sosiaaliseen mediaan tuli automaattisesti generoituja sisältövaroituksia, jos tavallinen käyttäjä mainitsi jonkun koronaan liittyvän sanan. Monesti huutomerkin ja punaisen huomiovärin säestämänä korostettiin, kuinka oikea tieto löytyy kansallisen viranomaisen sivuilla. Tästä on myöhemmin suurimmissa osin luovuttu.
Itse sisältövaroitus koronan disinformaation vaarasta oli harmiton, pahimmillaan vain ärsyttävä. Tämä oli kuitenkin hälyttävä esimerkki siitä, miten dataa ja verkkoalustoja voidaan hyödyntää ihmismassojen ohjailemiseen. Näinä päivinä data on valtaa, ja erityisesti sananvapausasioissa ennakkosensuuria harjoittavan tekoälyn suorittama puhdistus on vaarallista demokratiakehityksen kannalta.
Eräs toinen ihmeellinen ilmiö oli jonkinasteinen rokotuspakko ja koronapassien vaatiminen. Se näyttäytyi hetki sitten suurimmalle osalle kansasta täysin loogisena tapana saada yhteiskunta suojautumaan koronalta. Olen itse rokotusten kannalla, mutta kiinnitin silti huomiota siihen, miten epäilijät hiljennettiin eikä heidän kysymyksiinsä vastattu tarpeeksi kattavasti.
Suurin ristiriita oli siinä, kun rajoituksista syytettiin rokottamattomia. Yleisen retoriikan mukaan he “pitivät yhteiskuntaa panttivankinaan”. Todellisuudessa rajoituksista vastuussa on vain ja ainoastaan maamme hallitus, joka ne alun perin asetti. Koronapassista ei olekaan kuulunut vähään aikaan mitään. Se oli lyhyt leikki se, mutta tuotti paljon turhaa kärsimystä ja eripuraa.
Muistutus valtiovallan rajoittamisen tärkeydestä
Korona-ajat ovat todistaneet sen, että julkisen vallan rajoittamista on edelleen painotettava toimivan yhteiskunnan peruspilarina. Myös vallan keskittymistä yhteen hallinnolliseen osaan, kuten vaikka hallitukselle, on estettävä kaikin keinoin, vaikka eläisimme poikkeuksellisia aikoja.
Pelottava totuus on se, että valtio on oikeasti vain joukko ihmisiä, jotka ovat pyrkineet valtaan. Se ei ole mikään erehtymätön ja objektiivinen instituutio. Valtio näyttää aina siltä, miltä vallassa olevat ihmiset päättävät tehdä. Koronasääntelyn aikaan valtio oli mielivaltainen ja epäkoherentti ja sitä se tulee aina olemaan. Sen takia paras suoja yksilölle on olla mahdollisimman vapaa muiden kontrollista eli valtiosta.
Samasta syystä on alleviivattava, että ei ole myöskään suotuisaa rajoittaa sananvapautta luomalla pyhiä lehmiä, joista ei saa puhua. Tabujen luominen on huolestuttavaa sinänsä, sillä se alkaa aina halusta peitellä jotain. Minkä takia rehellisillä ja suoraselkäisillä toimijoilla olisi tarve peittelyyn?
Asiat voisivat olla pahemmin
Olemme onnekkaita, että saamme elää länsimaissa. Meno on ollut hullumpaa esimerkiksi Kiinassa, joka harrasti pitkään zero covid -politiikkaansa. Siellä kansalaiset pakotettiin kerrostaloihin karanteeniin määrittelemättömän pitkiksi ajoiksi. He eivät saaneet poistua edes töihin tai kauppaan. Karanteenin rikkoja saattoi joutua poliisin väkivallan kohteeksi. Ei ole sattumaa, että Kiinan kaltaisissa diktaattorivaltioissa vallitsi kaikista autoritaarisimmat keinot.
Koronapandemian myötä opimme myös arvostamaan huoltovarmuuttamme aivan eri tasolla kuin ennen. Tämä tulee vahvistamaan Suomen resilienssiä tulevissa kriiseissä. Lisäksi jokainen ymmärsi konkreettisesti, miksi riskiryhmiä on kohdattava terveysasioihin liittyvissä asioissa varoen. Nyt ei tarvitse isovanhempia nähdä enää kipeänä. Tällaiset pienet asiat ovat aina askeleita kohti oikeaa suuntaa.
Tärkeimpänä oppituntina toivoisin kuitenkin olevan ihmisten herääminen siihen, miten erehtyväinen ja hatara valtiorakenne todellisuudessa on. Kansalaisten on lopetettava liiallinen tukeutuminen valtahierarkioiden yläpäätyyn. Yksilön ei tule luovuttaa perusoikeuksiaan valtiolle kiperässäkään tilanteessa – niiden tehtävä on nimenomaan suojata yksilöä valtiolta.
