Suomessa on vahvistettu kuluvan vuoden aikana 677 koronaviruksen aiheuttamaa kuolemantapausta eli 116 enemmän kuin koko vuoden 2020 aikana.
THL:n emeritusprofessori Matti Jantunen huomauttaa, että viime vuonna vastaava synkkä lukema kertyi toukokuun 24. päivään mennessä.
Maaliskuun 2020 jälkeen kertynyt ylikuolleisuus ja vahvistetut koronakuolemat täsmäsivät vielä 11. heinäkuuta 2021 alkaneella viikolla.
Matti Jantunen nostaa esiin THL:n johtaja Mika Salmisen lausunnon Iltalehdessä 12. heinäkuuta 2021. Sen mukaan elämä olisi palaamassa vanhoille raiteilleen ja ”aivan normaaliin arkeen”.
Tilastojen perusteella koronan aiheuttamat kuolemat alkoivat tämän jälkeen kasvaa kiihtyen, mutta ylikuolleisuus kasvoi vielä enemmän.
Heinäkuun 18. päivän 2021 ja joulukuun 19. päivän 2021 välillä koronakuolemia vahvistettiin 476 kappaletta, mutta ylikuolleisuutta kirjattiin 2 400 henkilön verran.
– Viime vuoden toisen puoliskon vuoksi koko korona-ajan ylikuolleisuus ylitti vuoden lopussa Covid-kuolleisuuden 80 prosentilla – tänään todennäköisesti enemmän. Mitä on tapahtunut, Matti Jantunen kysyy.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa kuoleman arvioidaan liittyvän koronavirukseen, jos positiivinen Covid-19-testinäyte on annettu kuolemaa edeltäneen kuukauden aikana, tai jos lääkäri on tehnyt ilmoituksen tartunnan saaneen kuolemasta. Varsinainen kuolemansyy saadaan selville vasta lääkärien kirjoittamilta kuolintodistuksilta.
Ylikuolleisuudella viitataan siihen, että koronapandemian voimakkuuden vaikutusta voidaan arvioida vertaamalla tietyn aikajakson kuolleisuutta aiempien vuosien kokonaiskuolleisuuteen.
3/3 18.7. – 19.12. uusia COVID kuolemia vahvistettiin 476, mutta ylikuolleisuutta kertyi paljon enemmän, 2400. Viime vuoden toisen puoliskon vuoksi koko korona-ajan ylikuolleisuus ylitti vuoden lopussa COVID kuolleisuuden 80% – tänään todennäköisesti enemmän.
Mitä on tapahtunut— Matti Jantunen
(@jantunen_matti) February 16, 2022