Kiina ilmoitti perjantaina höllentävänsä koronasääntöjään, joilla on ollut merkittäviä negatiivisia vaikutuksia niin maan talouteen kuin yleiseen mielipiteeseen, kertoo the Wall Street Journal.
Virallisesti nollakoronalinja säilyy, vaikka maan uusi hallinto päättikin uusista optimoiduista ja oikaistuista käytännöistä.
Uudet käytännöt sisältävät esimerkiksi lyhyemmän pakollisen karanteeniajan maan sisäisille matkailijoille ja koronatartunnan saaneen kanssa kontaktissa olleille. Maassa myös höllennettiin ulkomaalta tulleiden matkustussääntöjä.
Myös ulkomailta matkustavien karanteenisääntöjä lievennettiin ja uusien sääntöjen mukaan karanteenissa tulee viettää kahdeksan päivää. Eristäytymismääräyksiä ja massatestauksia aiotaan myös vähentää.
Koronatartuntojen määrä on kääntynyt jälleen Kiinassa kasvuun. Moni asiantuntija epäileekin, palaako Kiina pian takaisin tiukkaan kontrolliin. Monilla alueilla on edelleen määrätty laajoja ulkonaliikkumiskieltoja ja karanteeneja.
Poliittinen johto vaikuttaa heränneen tiukan politiikan taloudellisiin vaikutuksiin. Presidentti Xi Jinpngillä ei asiantuntijoiden mukaan ole juuri vaihtoehtoja. Tiukan koronapolitiikan hinta alkaa olla liian kova yrityksille ja kansalaisille.
On epäselvää jatkaako Kiina rajoitusten lievennystä. Osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että Kiina voi seuraavien kuukausien aikana avautua merkittävästi. Osa kuitenkin suhtautuu uuteen linjaan epäilevästi. Jos koronatapausten määrä jatkaa kasvuaan, on mahdollista, että lievennykset perutaan.