Henkilö tarkastelee pörssikurssien kehitystä osake- ja rahastovälittäjä Nordnetin verkkosivuilta. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Koronlaskut piristivät osakemarkkinoita syyskuussa – rahastojen suosio jatkui

Koronlaskut innostivat yksityissijoittajat yli sadan miljoonan euron lisäsijoituksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin pörssin yleisindeksi nousi syyskuussa noin prosentin. Nordnet Suomessa sijoitusaste kasvoi kaikissa sijoitusinstrumenteissa yhteensä noin 103 miljoonalla eurolla.

Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto nousi vuodentakaisesta syyskuusta 11,8 prosenttia. Myös koko pörssin kauppojen kappalemäärät kasvoivat 4,1 prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta. Pörssin euromääräinen kauppa kohosi elokuun 2024 euromääräisestä aktiviteetista 1,0 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Kappalemääräinen kaupankäynti hiipui edelliskuuhun verrattuna 5,3 prosenttia Nordnetin osuuden ollessa yksityissijoittajien suosimista välittäjistä edelleen suurin 12,6 prosentilla kauppojen määrästä.

Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppuraisen mukaan syyskuussa keskuspankit laskivat odotetusti ohjauskorkojaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

– Markkinat toivottivat koronlaskut tervetulleiksi ja alkoivat välittömästi hinnoitella odotuksiin jo lisää koronlaskuja. Kotimaisia pörssiosakkeita netto-ostettiin Nordnetin suomalaisasiakkaiden toimesta kuukauden aikana maltillisesti 14 miljoonalla eurolla. Ulkomaisia pörssiosakkeita lisättiin seitsemällä miljoonalla eurolla, sanoo Tuppurainen tiedotteessa.

– Edelliskuukausien tavoin kotimaiset yksityissijoittajat sijoittivat syyskuun aikana lisää varoja rahastoihin yli 80 miljoonaa euroa. Pörssinoteerattuihin rahastoihin eli ETF:iin on virrannut tänä vuonna yhdeksän kuukauden aikana lisäsijoituksia enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Sen sijaan suoriin kotimaisiin osakesijoituksiin on lisätty panoksia vain kolmannes viime vuoden netto-ostoista. Hajautetut ja helpot sijoitusvaihtoehdot siis kiinnostavat juuri nyt, jatkaa Tuppurainen.

Neste ja Warren Buffettin sijoitusyhtiö ostosuosikkeina

Tuppuraisen mukaan Neste palasi suosikkiosakkeeksi. Yhtiön osakkeesta tuli Nordnetin suomalaisasiakkaiden keskuudessa syyskuussa kaikilla mittareilla vaihdetuin ja netto-ostetuin, kun osakkeen kurssitaso putosi kuukaudessa 17 prosenttia.

– Kurssitaso on kuluvan vuoden aikana lähes puolittunut, ja moni yksityissijoittaja pyrkii osumaan mahdolliseen kurssikäänteeseen. Käytännössä kotimaisten osakkeiden kuukausitason netto-ostot koostuivat pelkästään Neste-ostoista, kertoo Tuppurainen.

Hänen mukaansa NVIDIA oli kuukauden vaihdetuin ulkomainen osake eri tilien lukumäärällä ja euromääräisesti mitattuna. Euromääräisesti nettona NVIDIA päätyi silti kuukauden myydyimmäksi ulkomaiseksi osakkeeksi.

Tuppuraisen mukaan piristävänä poikkeuksena Warren Buffettin sijoitusyhtiö Berkshire Hathaway kahmi suomalaisilta yksityissijoittajilta nettomääräisesti eniten lisäsijoituksia syyskuussa.

– Yhtiön osake saavutti kuukauden aikana myös uuden kaikkien aikojen kurssiennätyksensä. Kaikkiaan ulkomaisiin osakkeisiin on kuluvana vuonna virrannut Nordnetin suomalaisasiakkaiden toimesta lisäsijoituksia lähes kaksinkertainen määrä viime vuoden tahtiin verrattuna, taustoittaa Tuppurainen.

Hänen mukaansa vuoden kolmannen neljänneksen tuloskaudelta kaivataan hyviä uutisia suomalaisyhtiöiltä.

– Suorien osakesijoitusten kaupankäynti oli syyskuussa yleisesti vaisua. Näillä hetkillä käynnistyvältä Q3-tuloskaudelta kaivataan hyviä uutisia suomalaisyhtiöiltä, jotta kaupankäynnin trendi vilkastuisi. Historiallisesti vuoden viimeinen neljännes on ollut erinomainen ajanjakso osakemarkkinoilla, joten yksityissijoittajan kannattaisi olla mukana markkinoilla tavalla tai toisella. Helsingin pörssi näyttäisi myös olevan tänä vuonna katkaisemassa kahden viime vuoden laskutrendinsä, arvioi Tuppurainen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)