Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah nosti puoluevaltuustossa pitämässään puheessa esille huolensa koulujen kasvavasta arvotyhjiöstä ja turvattomuudesta, joka näkyy lasten ja nuorten pahoinvointina.
– Liian monelle koululaiselle kiusaaminen on arkipäivää. Koulumme ovat täynnä tönimistä, potkimista, vaatteiden repimistä ja varastamista. Toisen kunnioittaminen ja arvostava kohtelu, omien tunteiden ja reaktioiden hallitseminen ja itsehillintä, terveet rajat, väärän ja oikean ymmärtäminen edellyttävät kaikki arvokasvatusta. Arvotyhjiössä tätä ei tapahdu. Jos ei opeteta moraalista kompassia, olemme pian kaikki eksyksissä, hän sanoi.
Essayah kysyi, olemmeko tilanteessa, jossa julkisuuden ja korvausten pelko on johtamassa arvotyhjiöön?
– Tilanteessa, jossa kristillisestä kulttuuriperimästä ammentava klassinen musiikki kielletään lapsia ja nuoria vahingoittavana, mutta ei ole rohkeutta puuttua pornolukemistoon alle suojaikärajan oleville nuorille ja opettajan itsetyydytysvideolle altistamiseen. Tarvitsemme rohkeutta vaatia arvokasvatuksen palauttamista koulujen ja oppilaitosten arkeen.
Hän totesi, että kristinuskon pohjalle on rakennettu koko länsimainen yhteiskuntajärjestyksemme, lainsäädäntömme ja vakautemme.
– Oman suomalaisen kulttuurimme perinne ja tavat, musiikit ja juhlat ja myös eurooppalainen kulttuuriperimä eivät ole häpeän aihe. Lapsella on oikeus tuntea juurensa. Tämän oikeuden tunnustaa myös perusopetusasetus. Tänä päivänä tarvitaan yhä enemmän uskontojen lukutaitoa ja muiden kulttuurien tuntemusta. Pohjaksi tarvitaan ennen kaikkea oman uskontomme ja kulttuuriperimämme ymmärtämistä.
Ministerin mukaan Suomen kouluihin on kiireesti palautettava arkijärki ja annettava lapsille kasvurauha.
– Koulut on saatava terveiksi, Essayah sanoi.