Ilmatieteen laitoksen 8. lokakuuta tekemän ennusteen mukaan matalapaineeseen liittyvät sateet saapuvat lounaisrannikolle keskiviikkoaamuna ja liikkuvat siitä keskiviikkopäivän ja torstain vastaisen yön aikana kohti Lappia. Samalla etelän ja idän välinen tuuli voimistuu merellä kovaksi ja maa-alueilla monin paikoin navakaksi.
Maa-alueilla tuuli on voimakkaimmillaan torstain vastaisena yönä maan itäosassa, missä voi esiintyä paikoin jopa myrskypuuskia (21 m/s). Puuskat voivat aiheuttaa siellä täällä yksittäistä vahinkoa. Voimakas tuuli kestää varsin pitkään erityisesti maan itäosassa, missä voi esiintyä yli 15 m/s puhaltavia puuskia jopa noin 12 tunnin ajan.
– Harvinaisempi tuulen suunta etelän ja idän väliltä on omiaan lisäämään tuulivahinkoja. Vahingot ovat tyypiltään yksittäisiä, mutta niitä esiintyy pitkän aikaa ja laajalla alueella, sanoo tiedotteessa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta.
Matalapaineeseen liittyy myös varsin runsaita sateita. Suuressa osassa maata sateet ovat vettä, mutta Lapissa ja Koillismaalla myös räntää ja lunta. Koillismaalta Keski- ja Pohjois-Lappiin ulottuvalla alueella lunta voi kertyä paikoin yli 10 senttimetriä, mikä huonontaa ajokeliä, joskin lumi alkaa sulaa sateiden päätyttyä.
Pohjanmaan maakunnissa voi sataa vettä yli 30 millimetriä, etelärannikon läheisyydessä paikoin jopa yli 40 millimetriä vajaassa vuorokaudessa.
– Runsas vesisade ja tuulen irrottamat syksyn lehdet voivat tukkia viemäreitä, ja aiheuttaa paikallisia taajamatulvia sekä viivästyttää raideliikennettä. Myös voimakas viistosade voi aiheuttaa paikoin vesivahinkoja, Valta kertoo.
Torstain vastaisena yönä tuulet heikkenevät maan länsiosassa, ja torstaina päivällä tuulisin alue väistyy jo Venäjän puolelle. Jo perjantaiksi Suomeen saapuu kuitenkin hurrikaani Kirkin jäänteet lounaasta, mikä voimistanee uudelleen tuulia, mutta tähän ennusteeseen liittyy vielä tässä vaiheessa huomattavaa epävarmuutta.