Washington Post -lehti on tehnyt laajan selvityksen Ukrainan joukkojen onnistuneista vastahyökkäyksistä syksyllä Harkovan ja Hersonin alueilla.
Ukraina sai käännettyä sodan kulun edukseen ja nappasi itselleen aloitteen taistelukentällä. Syventynyt yhteistyö Nato-maiden ja ennen kaikkea USA:n kanssa mahdollisti tämän, kun Ukraina sai ase- ja tiedusteluapua sekä neuvoja.
Juttua varten on haastateltu ukrainalaisia komentajia, virkamiehiä ja taisteluissa mukana olleita sotilaita sekä amerikkalaisia ja eurooppalaisia sotilasvirkailijoita.
Venäjän joukot kärsivät viime kesänä kovia tappioita, eikä presidentti Vladimir Putin vielä siinä vaiheessa suostunut julistamaan liikekannallepanoa. Tämän seurauksena Venäjän joukot olivat täysin ehtyneitä.
Kesän lopulla julkiseen keskusteluun nousivat spekulaatiot Ukrainan mahdollisesta suuresta hyökkäyksestä Hersonin alueella maan eteläosassa. Venäjä siirsi joukkojaan eteläiselle rintamalle puolustaakseen aiemmin valtamaansa Hersonin kaupunkia. Siksi Koillis-Ukrainan Harkovan alue ja sinne sijoitetut venäläisjoukot jäivät osittain suojattomiksi.
Syyskuun alussa Ukrainan joukot aloittivat uskaliaan ja salassa valmistellun operaation Harkovan alueella. Ukrainalaiset etenivät nopeasti vallaten takaisin satojen neliökilometrien edestä alueita ja pakottivat venäläiset sekasortoiseen perääntymiseen.
Jutussa haastateltujen asiantuntijoiden mukaan hyökkäys Harkovassa paljasti alimiehitettyjen ja huonosti varustettujen venäläisjoukkojen kyvyttömyyden hallita aluetta laajalla rintamalla. Se järkytti Kremliä.
Vaikka presidentti Putin lopulta julisti liikekannallepanon, sillä ei kyetty estämään Ukrainan etenemistä etelässä ja lopulta Hersonin kaupungin takaisinvaltausta.
”Pikkutarkkaa työtä”
Harkovan vasahyökkäystä johti kenraalieversti Oleksandr Syrskyi. Hän kävi elokuun lopussa prikaatien komentajiensa kanssa tarkkaan läpi hyökkäyssuunnitelman.
– Se oli pikkutarkkaa ja huolellista työtä, hän sanoo Washington Postille.
Syrskyi päätteli, että Harkovan alue sekä siellä sijaitsevat strategiset Balaklijan ja Izjumin kaupungit olivat haavoittuvia kohtia venäläisten linjassa.
Hän alkoi suunnitella, kuinka ukrainalaiset voisivat tehdä hyökkäyksen yllättävässä paikassa Balaklijan ja Izjumin pohjoispuolella ja edetä syvälle Venäjän hallitsemalle alueelle. Samalla voitaisiin eristää venäläisjoukot lähelle rajaa sijoitetuista hyökkääjän reserveistä ja saattaa Balaklija ja Izjum saarrostusuhan alle.
– Vihollinen ei todellakaan odottanut, että hyökkäämme juuri sille alueelle, jossa annoimme pääiskun, Syrskyi kertoo.
Ukrainalaiset saivat aikaan läpimuron ja etenivät nopeasti venäläisten linjojen läpi. Hyökkääjä perääntyi nopeasti myös Izjumista ja hylkäsi suuret määrät panssarivaunuja, tykkejä, polttoainerekkoja, ammuksia ja kevyitä aseita.
Pian ukrainalaiset etenivät strategisen Lymanin kaupungin liepeille. Täällä venäläiset taistelivat rajusti takaisin. Lopulta hyökkääjä joutui kuitenkin vetäytymään myös täältä saarrostusuhan vuoksi.
Eteläinen rintama
Hersonin alueella Ukrainan vastahyökkäys kohti Hersonin kaupunkia eteni hitaammin.
Kuukausia kestäneen miehityksen aikana venäläiset olivat kaivaneet juoksuhautoja ja rakentaneet vahvoja puolustusasemia. Avonainen viljelysmaa tarjosi vain vähän luonnollista suojaa hyökkäävälle voimalle, ja sokkeloinen kastelukanavien verkosto loi esteitä. Lisäksi Moskova oli lähettänyt alueelle taistelukykyisiä joukkoja.
Venäläiset olivat myös miinoittaneet alueen erittäin kattavasti.
– Meillä ei ollut mahdollisuutta edetä nopeasti, sanoo Hersonin vastahyökkäystä johtanut kenraalimajuri Andriy Kovaltšuk.
Hän päätti eristää Venäjän miehittämän alueen Dnepr-joen länsirannalla ja motittaa sinne sijoitetut venäläisjoukot.
– Minun tehtävänäni oli vapauttaa alue ja tuhota se joukko.
Ukrainan vaikeudet
Koska tämä ei onnistunut, tavoitteena oli pakottaa heidät pakenemaan. Venäjä oli sijoittanut Dnepr-joen länsipuolelle 25 000 sotilasta. Nämä joukot olivat vailla kunnon suojaa, koska joki erotti heidät omista huoltolinjoista.
Venäjä pystyi huoltamaan joukkojaan ainoasta kahden sillan ja yhden padon kautta. Ukrainalaiset tulittivat siltoja HIMARS-raketinheitinjärjestelmillä.
– Oli hetkiä, jolloin pysäytimme heidän huoltolinjansa kokonaan, ja silti he onnistuivat rakentamaan ylityspaikkoja, He onnistuivat täydentämään ammusvarastojaan… Se oli erittäin vaikeaa, Kovaltšuk kertoo.
Ukrainan tappiot kasvoivat nopeasti, ja samaan aikaan kärsimättömyys kasvoi Kiovassa, koska Kovaltšuk ei saanut tuloksia aikaan tarpeeksi nopeasti. Siksi hänen tilalleen tuli prikaatikenraali Oleksandr Tarnavsky.
Hän kertoo valinneensa Mykolajivin ja Hersonin kaupunkien välisen alueen päähyökkäyksen paikaksi.
– Laskelmoimme, että vihollinen ei uskoisi meidän tekevän sitä siellä, Tarnavsky sanoo.
Lopulta Ukrainan joukot valtasivat Hersonin kaupungin takaisin 11. marraskuuta, ja venäläiset vetäytyivät Dnepr-joen itäpuolelle.
