Tuotot Ingušian luonnonvaroista valuvat Moskovaan. LEHTIKUVA / SARI GUSTAFSSON

Kremlin outo suunnitelma: yksi alue pidetään tarkoituksella köyhänä

Pienen Ingušian väestö yritetään pitää Moskovasta riippuvaisina sosiaalitukien avulla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjä pitää oppositioaktivistien mukaan Pohjois-Kaukasuksella sijaitsevaa Ingušian tasavaltaa tarkoituksellisesti köyhänä, rajoittaen sen taloudellista kehitystä. Asiasta kertoo Kavkaz Realii.

Ingušia on jo valmiiksi yksi Venäjän köyhimmistä alueista. Joka neljäs asukas on työtön, ja pieni tasavalta saa asukasta kohden enemmän rahaa Moskovasta kuin mikään muu Venäjän alue.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Tilanne ei ole vuosien varrella parantunut. Uusia teollisuuslaitoksia ei ole perustettu, eikä taloutta kehitetty lähes mitenkään. Työttömyysasteen kasvua on hillinnyt lähinnä se, että inguušeja on lähtenyt Ukrainan lihamyllyyn.

Viime vuosikymmenen suurin hanke onkin ollut vuonna 2013 perustettu jauhotehdas.

Kremlille tilanne vaikuttaa sopivan kuitenkin oikein hyvin. Miksi Moskova hyötyy pienen kaukasialaismaakunnan pitämisestä köyhänä?

Ingušian tasavalta syntyi Neuvostoliiton romahduksen jälkimainingeissa, kun Tšetšeno-Ingušian autonominen neuvostotasavalta jakaantui kahtia. Tšetšenia julistautui itsenäiseksi, Ingušia taas halusi pysyä Venäjän alaisuudessa.

Jakautumista seuranneet kaksi Tšetšenian sotaa tuhosivat Ingušian talouden. Alue täyttyi pakolaisista, ihmiset menettivät kotinsa ja työpaikkansa. Sodan vaikutukset näkyvät siis edelleen.

Yli 25 vuotta sitten päättynyt sota ei kuitenkaan selitä, miksi alue on edelleen kaikilla mittareilla tilastojen häntäpäässä.

Oppositioaktivisti Ruslan Jouloyn mukaan Ingušian köyhänä pitäminen on tarkoituksellista. Alue halutaan pitää täysin riippuvaisena Moskovasta ja sieltä tulevista avustuksista. Moni ingušialainen elääkin lähinnä valtiolta huijatuilla sairauseläkkeillä.

– Viranomaiset tietävät tästä, mutta eivät tee mitään pysäyttääkseen sitä. Väestöä on helpompi hallita sosiaalitukien kautta, Jouloy selittää.

Kremlin halulle hallita Ingušiaa löytyy myös rationaalinen selitys: Pienellä tasavallalla on suuret luonnonvarat.

– Moskova hallitsee kaikkia tasavallan luonnonvaroja. Öljyä, kaasua, marmoria, dolomiittia, kalkkikiveä, savea, harvinaisia metalleja, vettä, tiivistää talousanalyytikko Ansar Garkho.

– Virallisten arvioiden mukaan Ingušian öljyvarat ovat 60 miljoonaa tonnia ja kaasuvarannot biljoona kuutiometriä.

Tulot luonnonvaroista virtaavat suoraan Moskovaan. Sieltä köyhille inguušeille annetaan pieniä armopaloja, valtaosan rahoista päätyessä paikallisille johtajille ja turvallisuuspalveluille.

Inguušeilla itsellään ei taas ole juuri mahdollisuuksia parantaa omaa asemaansa.

– Fysiikasta kiinnostunut voi hankkia tutkinnon, mutta päätyä rakennustyömaalle. Eikä edes insinööriksi, vaan työläiseksi, kommentoi oppositioaktivisti Islam Belokiev.

Venäjä hyötyy köyhyydestä myös toisessa muodossa: Sen on helpompi värvätä sotilaita köyhistä tasavalloistaan.

OSINT-tiedusteluryhmä Molfar on arvioinut, että Venäjä yrittää rekrytoida rintamalle etenkin ei-venäläisiä etnisiä ryhmiä köyhemmistä tasavalloista. Sen sijaan Moskovasta ja Pietarista tulevia ei rintamalla juuri nähdä.

Erilaiset etniset vähemmistöt ovat Moscow Timesin mukaan myös yliedustettuina kaatuneissa. Vähemmistöjä käytetään tykinruokana, ja sitä kautta alueita venäläistetään salakavalasti.

Ingušian tulevaisuutta ei siis voi kuvata valoisaksi. Kreml ryövää pienen tasavallan luonnonvarat, pitää asukkaat riippuvaisina sosiaalituista ja lähettää nuoret kuolemaan Ukrainan taistelukentille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS