Kun Venäjä miehitti vuonna 2014 Krimin ja aloitti sotatoimet Itä-Ukrainassa, länsimaat tuomitsivat tapahtuneen voimakkain sanakääntein, mutta jatkoivat idänkauppaa pitkälti entiseen tapaan ja jopa lisäsivät riippuvuuttaan venäläisestä energiasta.
– Ei ole yllättävää, että Vladimir Putin tulkitsi tämän arkuuden vihreäksi valoksi jatkaa eteenpäin, sillä hän tiesi, että lännen ilmaisema närkästys tuskin realisoituisi konkreettisiksi teoiksi, Atlantic Council -ajatushautomon Ukraine Alert -palvelua johtava Peter Dickinson kirjoittaa tuoreessa artikkelissaan.
Putinin helmikuussa 2022 käynnistämä täysimittainen hyökkäys muutti geopoliittista asetelmaa, mutta edes se ei ole onnistunut Dickinsonin mukaan vakuuttamaan kaikkia länsijohtajia siitä, että Venäjän lepyttelystä ei ole mitään todellista hyötyä. Tämän seurauksena Ukraina joutuu yhä käymään eksistentiaalista puolustustaistelua kuin toinen käsi sidottuna.
– Olemme toki olleet vastaavassa tilanteessa ennenkin. 1930-luvulla läntiset johtajat reagoivat yhä aggressiivisemman natsi-Saksan haasteeseen pyrkimällä rauhoittelemaan Adolf Hitleriä erilaisin myönnytyksin, Dickinson toteaa.
Vaikka Hitleriä Münchenissä 1938 lepytelleitä länsijohtajia saatetaan nykyään pitää sinisilmäisinä pelkureina, he olivat Dickinsonin mukaan enimmäkseen kunniallisia miehiä, jotka kokivat, että uuden maailmansodan estäminen oli heidän pyhä velvollisuutensa. Niillä nykypoliitikoilla, jotka koettavat rauhoitella Vladimir Putinia sodan eskaloitumisen pelossa, on hänen mukaansa epäilemättä yhtä jalot päämäärät. Heidän ponnistelunsa ovat kuitenkin historian valossa tuhoon tuomittuja.
Kremlin diktaattori sai vettä myllyynsä
Hitler ei salannut natsi-Saksan laajentumistavoitteita, eikä myöskään Putin kaihda puhua Venäjän suuruuden palauttamisesta, jota hän pitää historiallisena tehtävänään. Siinä Ukrainan alistaminen Kremlin komentoon olisi vasta ensimmäinen askel.
– Venäjän imperiumi ulottui kauas nykyisten Ukrainan rajojen ulkopuolelle, ja siihen kuului suuri joukko muita maita, kuten Suomi, Puola, Baltian maat, Valko-Venäjä, Moldova, Georgia, Armenia, Azerbaidžan ja koko Keski-Aasia. Näistä valtioista moni saattaa joutua kokemaan Ukrainan kohtalon, jos Putinin meneillään olevan hyökkäyssodan sallitaan onnistua, Dickinson sanoo.
– Hyökkäys Ukrainaan on saattanut paljastaa Venäjän asevoimien rajoitteet, mutta se on myös tehnyt näkyväksi lännen heikkouden. Lännen katastrofaalinen päättäväisyyden puute rohkaisee silmin nähden Kremliä. Se myös saattaa vakuuttaa Putinin siitä, että hän voi ottaa riskin ja edetä pidemmälle laukaisematta lännen järeitä vastatoimia, Dickinson toteaa.
Esimakua Putinin aikeista on hänen mukaansa saatu viime kuukausien kuluessa, kun Venäjä on kiihdyttänyt laaja-alaista hybridivaikuttamistaan läntisiä naapurimaitaan vastaan. Keinovalikoimaan ovat kuuluneet muun muassa informaatio-operaatiot, verkkohyökkäykset, korruptio, sabotaasi sekä erilaisten poliittisten ääriliikkeiden tukeminen. Putin katsoo Venäjän olevan jo sodassa lännen kanssa ja toimii sen mukaisesti.
Ukrainan on voitava iskeä vapaasti
Dickinson näkee nykytilanteessa runsaasti viitteitä siitä, että Putin valmistelee maataan pitkään sotaan.
– Hän on asettanut koko Venäjän sotatalouteen ja määrännyt valtavan propagandakoneistonsa julistamaan pyhää sotaa länttä vastaan, Dickinson sanoo.
Varmaa tietoa siitä, mitä Putin tekisi, jos Venäjä onnistuisi alistamaan Ukrainan, ei ole. Ajatus siitä, että hän yksinkertaisesti lopettaisi valloitusretkensä siihen, on kuitenkin Dickinsonin mielestä vaarallisen harhainen.
– Ennen kuin on liian myöhäistä, lännen on tunnustettava, että Putinille on puhuttava ainoalla kielellä, jota hän ymmärtää: voiman kielellä. Se edellyttää ehdotonta ja yksiselitteistä sitoutumista Ukrainan voittoon, Dickinson toteaa.
Tämä tarkoittaa hänen mukaansa käytännössä sitä, että Ukrainalle on annettava kaikki sen tarvitsemat aseet, ja kaikki niiden käyttöön kohdistuvat rajoitteet on purettava. Ukrainan on siis voitava iskeä pitkän kantaman asejärjestelmin sotilaallisiin kohteisiin syvälle Venäjän alueelle.
– Putin pitää kansainvälisiä suhteita nollasummapelinä ja uskoo, että hänellä on yliote suhteessa vastustajiin, jotka ovat paljastaneet perustavanlaatuisen heikkoutensa. Jos läntiset johtajat osoittavat yhä pelkäävänsä eskalaatiota, he ovat vaarassa toistaa 1930-luvun virheet ja laukaista laajemman sodan, jonka he ovat niin epätoivoisesti pyrkineet estämään, Dickinson varoittaa.
