Tuntemattomat ihmiset ovat yrittäneet päästä itärajalla sijaitsevan Imatran tärkeisiin laitoksiin tai järjestelmiin ilman lupaa, kertoo Yle.
Imatran riskienhallinta- ja turvallisuuspäällikkö Samuel Venäläinen kertoo, että ”koputtelua” on havaittu sekä tietoverkoissa että kriittiseen infrastruktuuriin kuuluvissa laitoksissa.
Koputtelu tarkoittaa, että ulkopuolelta kokeillaan, päästäänkö sisälle erilaisiin järjestelmiin, alueille tai tiloihin, vaikka kävelemällä sisään muiden työntekijöiden perässä. Yritykset ovat Venäläisen mukaan lisääntyneet viime aikoina.
– Hyvä esimerkki on, että suljettujen tilojen sisäpuolelta löytyy sinne kuulumaton henkilö, jolla ei ole minkäänlaista tunnistetta, eikä meiltä löydy yhteistä kieltä. Hän kertoo esimerkiksi etsivänsä ”Penaa”, mutta Penaa ei koko rakennuksesta löydy, Venäläinen sanoo Ylelle.
Eräänlaisesta koputtelusta kertoi viime viikolla myös Etelä-Suomen valmiuskeskus, joka kertoi, että juhannusviikolla sen alueella oli paitsi murtauduttu kahteen vedenpuhdistamoon, myös tavattu kahdesti terveyskeskuksissa lääkäriksi esittäytyneitä ihmisiä, jotka yrittivät päästä kytkemään omat tietokoneensa terveysaseman verkkoon.
Vesilaitosmurtoja ja niiden yrityksiä on esiintynyt ainakin Tampereella, Sipoossa ja Porvoossa. Ainakin Pirkanmaalla tapahtuneita murtoja tutkii keskusrikospoliisi.
Väistyvä poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kommentoi Uudelle Suomelle, että syrjäisillä paikoilla sijaitseviin vesilaitoksiin murtautuminen on melko epätyypillistä. Niissä on harvoin mitään rahanarvoista varastettavaa, mutta juomavesi edustaa kriittistä infrastruktuuria.
Ympäristössä on tarkemmin seurattavia asioita.
– Tarkoitan tällä sitä, että on monta sellaista havaintoa ympäristössä, missä jonkun pitää olla hereillä kokonaiskuvan takia, että hetkinen, täällä tapahtuu nyt jotain, Kolehmainen sanoi.