Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan Suomi on tehostamassa kykyä jäljittää maailmalta levinneitä koronaviruksen muunnoksia.
Euroopan tautikeskus on asettanut tavoitteeksi, että positiivisista virusnäytteistä ainakin viisi prosenttia pystyttäisiin sekvensoimaan. Britanniassa osuus on ollut viime viikkoina 15 prosenttia.
– Tällä hetkellä Suomi pystyy tekemään näin 20 prosentille näytteistä, joten tilannetietoa on. Hallituksen päivitetyssä strategiassa tavoitteena on tuhat näytettä viikossa eli 40 prosenttia positiivisista näytteistä, Krista Kiuru sanoi tiedotustilaisuudessa.
Ministerin mukaan tartunnanlähde saadaan tällä hetkellä selville koko maassa 62 prosentissa tapauksista, mikä auttaa jatkotartuntojen ehkäisyssä. Jäljitykseen ollaan siirtämässä lähiaikoina lisää työvoimaa.
Krista Kiuru kertoi ymmärtävänsä, että pitkittyneet rajoitustoimet voivat väsyttää monia. Epidemiatilannetta kuvaillaan haastavaksi, sillä tartuntamäärissä on ollut vakaata nousua monilla alueilla.
Kahden viikon ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 94 tapausta 100 000 asukasta kohden, ja monet sairaanhoitopiirit ovat ilmoittaneet suurista joukkoaltistumisista.
– Virusta on väestössä koko maassa, joten tilanteen äkillinen heikentyminen on mahdollista. Samaan aikaan on ilolla todettava, että rokottaminen etenee, ja Suomessa rokoteannoksia on annettu jo 238 000 kappaletta. Väestösuojan muodostumiseen on silti vielä matkaa, ja sitä odotellessa hermon on nyt vain pidettävä, Krista Kiuru sanoi.
STM:n ja THL:n tilannekatsaus koronavirustilanteesta to 11.2. klo 10.
Paikalla
🔸ministeri @KristaKiuru 🔸strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki
🔸lääkintöneuvos Anni Virolainen-Julkunen
🔸johtaja @mika_salminenSeuraa suoranahttps://t.co/vsGvcXAGdX pic.twitter.com/nfd8Cp6Dxt
— Sosiaali- ja terveysministeriö (@STM_Uutiset) February 11, 2021