Krista Kiuru sotesta IL:lle: Kyse ei nyt ole säästöstä

Perhe- ja peruspalveluministeri pitää ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitämistä tärkeänä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan Antti Rinteen (sd.) hallituksen sote-uudistuksessa on kyse aidosti uudistuksesta, ei säästöistä, kertoo Iltalehti.

Ministeri ei allekirjoita kritiikkiä siitä, etteikö hallitus ottaisi vakavasti kestävyysvajetta. Toisin kuin edellisellä hallituskaudella, nyt hallitusohjelmaan ei ole kirjattu sote-uudistuksen tavoitteeksi hillitä menojen nousua, joita väestön ikääntymisestä ja palveluiden tarpeen kasvamisesta aiheutuu.

Krista Kiurun mukaan edellisen hallituksen asettama kolmen miljardin säästötavoite sote-menojen kasvamiselle kuihtui kasaan eduskunnan asiantuntijakuulemisissa, eikä sitä pidetty realistisena.

– Tässä on nyt kyse aidosti uudistuksesta, ei säästöstä. Olen iloinen siitä, että tämä kolmen miljardin säästö on nyt poistunut, Krista Kiuru sanoo Iltalehdelle.

Kiurun mukaan hallituksen keskeisenä tavoitteena on, että ikääntyneiden toimintakykyä pidettäisiin yllä pidempään kuin ennen.

– Jos näin tulevaisuudessa pystytään tekemään, aitoa kestävyysvajeeseen syntyvää säästöä on mahdollisuus saada ratkaisevasti enemmän. Mitä myöhemmin ihmiset ovat palveluiden tarpeessa, sitä pidempään meillä on toimintakykyä ylläpitämällä mahdollisuus saada myöskin merkittäviä kustannussäästöjä, Kiuru sanoo.

Kiuru vakuuttaa, että keinoja on tulossa, mutta niiden yksityiskohdista kerrotaan vasta myöhemmin julkisuuteen suunnittelun edettyä.

– Hallitusohjelmaneuvotteluissa on nimenomaan päätetty, että yksi isoimpia keinoja varmistaa se, että ikääntymiseen liittyvän palvelutarpeen kasvu on hallittavissa, on ikääntyvien toimintakyvyn ylläpitäminen ja sitä koskevat hankkeet, Kiuru toteaa.

– Mitä tulee ikääntyvien luomaan taloudelliseen haasteeseen palveluiden näkökulmasta, se on todellista. Samalla tavalla kaikki länsimaiset demokratiat ovat haastettuja tämän ilmiön johdosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)