Asunnon tai omakotitalon periminen syrjäseudulta voi muodostua ongelmaksi jälkeläisille, kertoo Talouselämä. Perinnön jättämistä kannattaa suunnitella etukäteen, neuvovat asiantuntijat. Myös perinnön vastaanottamista on syytä pohtia tarkoin.
Perimisjärjestyksen mukaan vanhempien perinnöstä kieltäytyvän lapsen jälkeen seuraavana vuorossa ovat lapsen lapset, jotka voivat myös luopua perinnöstä. Jos vainajalta ei jää rintaperillisiä eikä puolisoa, perimysjärjestyksessä seuraavana ovat vainajan vanhemmat, sisarukset ja sisarusten lapset ja viimeisenä valtio. Jos perintö koostuu muustakin kuin asunnosta, ei pelkästään asunnosta voi kieltäytyä.
Julkisuudessa on runsaasti tarinoita ihmisistä, jotka ovat perineet asunnon eivätkä ole löytäneet asunnolle pitkäaikaista vuokralaista tai saaneet asuntoaan kaupaksi. Vaikka asunnolle saataisiin pitkäaikainen vuokralainen, voi vuokran korottamisen kynnys olla korkea, kun uhkana on vuokralaisen menettäminen.
Perityn asunnon voi ottaa vastaan esimerkiksi myyntitarkoituksessa. Kun perittävää on alle 20 000 euroa, perintövero on nolla. 20 000–40 000 eurossa vero nousee 10 prosenttiin. 60 000–200 000 eurossa vero nousee 13 prosenttiin. Pääomavoitoissa veroa maksetaan 30 prosenttia 30 000 euroon asti ja ylittävältä osuudelta 34 prosenttia.
Yksi vaihtoehto on perityn asunnon pitäminen kakkosasuntona. Tämä kuitenkin vaatii, että kuolinpesällä tai perijällä on rahaa ja halua maksaa kustannuksista.
Kiinteistövälitysalan Keskusliiton toimitusjohtajan, Tuomas Viljamaan arvion mukaan perintönä tulleen kakkosasunnon ylläpitokulut ovat helposti ainakin muutamat tuhat euroa vuodessa, kun huomioidaan esimerkiksi kiinteistövero, energiakustannukset, vesimaksut ja tienhoitomaksut.
Urakkamaailma-sivuston ja asiantuntijoiden arvioiden mukaan keskikokoisen omakotitalon purkaminen maksaa keskimäärin noin 15 000–35 000 euroa. Hintaan vaikuttavat esimerkiksi talon koko, vaadittavien pohjatöiden sekä raivaustöiden määrä ja purku-urakan vaativuus.
Tontin voi myös myydä eteenpäin esimerkiksi kunnalle, mutta tämäkin voi tuottaa haasteita. Jos tontti ei puhuttele yksityisiä tahoja, kuntaakaan se ei välttämättä kiinnosta, TE:lle kerrotaan.