Venäjän itsevaltainen presidentti Vladimir Putin valittiin ennakko-odotuksen mukaisesti uudelle virkakaudelle maaliskuun puolivälissä pidetyissä vaaleissa.
Niissä ei ollut todellista demokraattista kilpailua. Totalitaariseen suuntaan valunut Venäjä ei jätä oppositiolle minkäänlaisia toimintaedellytyksiä. Nykyhallintoa vastustavat tahot heitetään vankilaan, pakotetaan maanpakoon tai surmataan.
Vaaliviranomaiset ilmoittivat Vladimir Putinin saaneen 87,30 prosenttia eli 76,1 miljoonaa ääntä. Seuraavaksi sijoittui kommunistien Nikolai Haritonov 4,3 prosentilla eli 3,7 miljoonalla äänellä. Äänestysaktiivisuudeksi kerrottiin 74,22 prosenttia.
Länsimaiset asiantuntijat ovat kuvailleet vaaleja irvokkaaksi näytelmäksi ja huomauttaneet lukujen olleen samankaltaisia kuin monilla viime vuosikymmenien pahamaineisimmilla diktaattoreilla.
Ukrainan sisäministerin neuvonantajana vuosina 2017–2018 toiminut Alexander Lapin on jakanut mielenosoittajan kuvan, jossa rinnastetaan tulos noin 90 prosenttia äänistä saaneisiin itsevaltaisiin johtajiin. Kyltissä kehotetaan humoristisesti Putinia tsemppaamaan, jotta tulos nousisi vielä prosenttiyksikön 89 prosentista.
Irakin diktaattori Saddam Husseinin osalta luvut olivat vielä vähemmän uskottavia. Hänen väitetiin saaneen vuonna 1995 99,96 prosenttia äänistä ja vuonna 2002 tasan sata prosenttia.
Romaniassa diktaattori Nicolae Ceausescun puolueen ilmoitettiin saaneen vuonna 1985 97,73 prosenttia äänistä, mikä tarkoitti sadan prosentin osuutta parlamenttipaikoista. Ceausescu otettiin kiinni loppuvuodesta 1989 ja teloitettiin pikaoikeudenkäynnin jälkeen.
– Toivon, että Putinin kohtalon tulee olemaan tänä vuonna sama kuin kaikilla muillakin diktaattoreilla, Lapin sanoo.
Official preliminary results of the 🇷🇺 presidential vote after processing 99.67% of ballots, according to the CEC:
Putin – 87.29%
Kharitonov (CPRF) – 4.30%
Davankov (New People) – 3.84%
Slutsky (LDPR) – 3.21%Turnout – 77.44%
Vladislav Davankov came second in Moscow.… pic.twitter.com/xJPSDjlRMf
— Russian Election Monitor (@russian_monitor) March 18, 2024