Israelin asevoimat torjui viikonloppuna kumppanimaiden tuella lähes kaikki Iranin laukaisemat räjähdelennokit sekä risteily- ja ballistiset ohjukset.
Monet iranilaisista lennokeista tuhottiin jo kaukana Israelin ilmatilasta. Arrow-torjuntaohjusten luomasta kilvestä pääsi läpi viisi ballistista ohjusta, mutta niiden aiheuttamat vauriot jäivät vähäisiksi.
Majuri G -nimellä esittäytyvä israelilainen juristi ja reservilentäjä kertoo intensiivisen yön olleen vaativin hänen 20 vuotta kestäneen uransa aikana. Tiedossa oli, että läpi päässyt lennokki tai ohjus voisi aiheuttaa tuhoja asuinalueella tai strategisesti tärkeissä laitoksissa.
– Oli aikamoista, kun ilmassa oli satoja lennokkeja ja ohjuksia, joita torjuttiin ympärilläni. Loputtomat räjähdykset olivat kuin Top Gun- ja Star Wars -elokuvien yhdistelmästä, lentäjä sanoo Telegraph-lehdelle.
Majuri G kehuu kansainvälistä liittoumaa, joka auttoi torjumaan laajan hyökkäyksen.
– Lensimme hienossa koalitiossa Yhdysvaltain, Britannian ja muiden maiden kanssa. Kyseessä oli hyvin aggressiivinen Iranin koordinoima hyökkäys, jollaista ei ole ehkä nähty aiemmin modernissa sodankäynnissä. Mutta puolustus oli äärimmäisen vahva, israelilainen lentäjä kertoo.
Mukana oli myös Ranskan ja Jordanian ilmavoimien koneita. Iran perusteli toimiaan sillä, että Israelin ilmavoimat iski huhtikuun alussa konsulaattirakennukseen Syyrian Damaskoksessa. Hyökkäyksessä sai surmansa useita Iranin vallankumouskaartin upseereita ja muita sotilaita. Israel ei ole myöntänyt virallisesti toteuttaneensa ilmaiskua.
Majuri G oli valmiina yötehtäviin, sillä hänelle oli kertynyt yli 3 000 tuntia lentokokemusta. Matalalla lentävien risteilyohjusten metsästäminen oli tästä huolimatta haastavaa. Lentäjä joutuu luottamaan sensoreihin, sillä maan pintaa ei näe.
– Joissakin kohdissa se on hyvin lähellä. Voit nähdä katulamppuja tai muita kohteita, ja tunne on hyvin tukala. Mutta meidät on koulutettu hyvin, ja osoitimme että pystymme suorittamaan tehtävän.
Reserviläinen oli kotonaan vaimonsa ja lapsensa kanssa, kun hänet hälytettiin tositoimiin lauantaina. Mies kertoo käyneensä taistelutehtävän jälkeen suihkussa, nukkuneensa muutaman tunnin ja palanneensa toimistolle kello 16:een mennessä sunnuntaina. Ohjusten ja lennokkien tuhoaminen vaihtui sähköpostien läpikäymiseksi.
– Siirtymä on vaativa, mutta siihen vähitellen tottuu, Majuri G sanoo.