Suomalaisen kulttuurielämän mannerlaatat vavahtelivat, kun kustannusosakeyhtiö Siltalan, menestyskirjailija Kari Hotakaisen ja Keskon yhteistyöstä syntyi kirja nimeltä Helmi. Se on maailman historian ensimmäinen Pirkka-kirja.

Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Kaisa Rönkkö tervehtii Hotakaisen uutta kirjaa ilolla.

–On hyvä, että taidetta ja kulttuuria käsitellään osana yhteiskuntaa ja aiheesta keskustellaan monipuolisesti. Kulttuuri ei ole vain luksustuote ja siitäkin näkökulmasta on hyvä, että sen kaupallistamiseen löytyy uusia tapoja, Rönkkö sanoo Verkkouutisten haastattelussa.

Kirjailija ja yrittäjä Juha Vuorinen näkee Hotakaisen uuden kirjan tervetulleena. Se mahdollistaa sen, että painettu kirjallisuus löytää suuremman yleisön.

– Minulle tämä on pelkästään positiivinen asia. Printtikirjojeni myynti on suurelta osin markettien ansiota, joten näen tässä valtavan mahdollisuuden. Jos tämä projekti menestyy, se voisi johtaa uudenlaisiin ”kirjakerhoihin” tai jopa Pirkka- ja Prisma-kirjasarjoihin, jotka lisäisivät paljon kaivattua painettujen kirjojen lukemista, Vuorinen sanoo VU:lle.

Rönkön mukaan parhaassa tapauksessa käy niin, että Pirkka-brändin alta voi ostaa Hotakaisen kirjojen lisäksi esimerkiksi runokirjoja. Silloin niille voisivat aueta myös suuremmat yleisöt.

Rönkkö kuitenkin ymmärtää kustantamoiden ja pienempien kirjakauppojen huolen. Kustantamoiden rooli kirjallisuuden alalla on merkittävä. Ne sitoutuvat kirjailijoiden uraan ja pelkäävät roolinsa muuttuvan, jos Pirkka-kirjan kaltaiset ilmiöt yleistyvät.

Taiteilijuus on yhä enemmän yrittämistä

Kari Hotakainen ei ole ensimmäinen suomalainen kirjailija, joka on ottanut toimijuuden omiin käsiinsä. Kirjailija Juha Vuorinen on pitkään kustantanut omat kirjansa. Vuorinen ei ole pelkästään taiteilija, hän on myös yrittäjä.

– Tämä on herkkä aihe. Uskon, että riippumatta siitä, valmistatko kukkopillejä, aurinkopaneeleita tai kirjoja, toimeentulon pitäisi syntyä itse tekemisestä. Jos olen taloudelliset realiteetit oikein ymmärtänyt, ihan jokaisella alalla kannattaa hyväksyä, että työn täytyy pystyä rahoittamaan itse itsensä. Se on niin pienessä kuin isossa taloudenpidossa kaiken perusta, Vuorinen sanoo.

Suomi on perinteisesti ollut insinöörien luvattu maa. Nokiankin nousu tapahtui insinöörien voimalla. Luovan talouden kasvupotentiaalia ei ole helppo kertoa numeroin.

– Uskon nuoreen sukupolveen ja heidän kykyynsä innovoida tämäkin piintynyt ”ongelma” unholaan. Monet nimettömät tekijät ovat onnistuneet ilman jähmeiden koneistojen puuduttavia palavereita ja aineistovaatimuksia luomaan itsestään ilmiöitä esimerkiksi sosiaalisen median alustoilla, Vuorinen sanoo.

– Tarvitsemme uudenlaista ajattelua siihen, mitä taide ja kulttuuri voivat olla. Kirjallisuus ei ole ainoa ala, jossa on tapahtunut muutos. Korona-aikana musiikintekijöiden ja fanien vuorovaikutus sai digitaalisilla alustoilla aivan uusia muotoja, Kaisa Rönkkö sanoo.

– Huolestuttavaa olisi se, jos pienemmät toimijat katoaisivat kuvasta. Taide tarvitsee indie-kenttää, jotta taide pysyy moninaisena, ja jotta se voi muuttua.

Toisaalta suomalaisessa keskustelussa viihteen ja taiteen suhde on ristiriitainen. Taide, joka viihdyttää on saatettu nähdä vähemmän taiteellisena kuin vaikeammin lähestyttävä teos. Vuorinen tunnistaa keskustelun.

Pitääkö kulttuuria tukea julkisella rahalla?

Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Kaisa Rönkkö on kyllästynyt siihen kulttuurin ympärillä käytävään keskusteluun, johon osallistuvat vain poliitikot ja kulttuurintekijät. Siinä keskustelussa puhutaan usein vain siitä, kuinka paljon kulttuuria tuetaan julkisin varoin.

Juha Vuorisen mukaan Suomessa olisi syytä keskustella julkisen rahoituksen roolista taiteen tukemisessa.

– Minulla tietenkään ole mitään sitä vastaan, että valtio tukee kulttuuria ja taidetta, mutta meillä on tällä hetkellä hyvinvointiyhteiskunnan kannalta tärkeämpiä tuettavia asioita, Juhan Vuorinen sanoo

– Jos jokin kaupallinen taho lähtee tukemaan jotain taiteellista projektia, heillä on varmasti siihen olemassa jokin kaupallinen näkymä, eli että ollaan tekemässä jotain, jolla onnistuessaan voidaan tavoittaa ja koskettaa suurta yleisöä.

Abbasta lähtien ruotsalainen pop-musiikki on ollut vientituote.  Ruotsalainen dekkari myy niin Smålannissa kuin ulkomaillakin. Henning Mankellin, Camilla Läckbergin ja Lars Keplerin dekkarit ovat vientituote. Kyseessä on miljoonaluokan bisnes. Keplerin taiteilijanimen takana piileskelevä pariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril ansaitsivat vuonna 2022 yhteensä 7 168 500 kruunua.

Ruotsissa kulttuurin arvo myös liike-elämässä ymmärretään aivan eri lailla kuin Suomessa. Ei tarvitse kuin mennä Arlandan lentokentälle nähdäkseen eron. Arlandan lentokentällä ruotsalaisten kulttuurintekijöiden ja urheilijoiden kuvat ottavat tulijan vastaan. Rönkön mukaan vertailu Ruotsiin on kerrassaan epäreilu.

– Ruotsissa taide ja kulttuuri ovat osa maabrändiä. Siellä tunnistetaan aineettoman pääoman arvo. Suomelle hyviä benchmarkkeja voisivat olla Norja tai Islanti. Islannissa on pankkikriisin jälkeen pystytty luomaan aivan uudenlaisia konsepteja, jonka jälkeen Islantiin on mennyt esimerkiksi elokuvamusiikin Oscar-palkinto, Rönkkö sanoo.

– Islannissa on yhdistetty kulttuuriministeriö ja kauppa- ja teollisuusministeriö. Maassa on tehty rakenteellisia muutoksia, jotta aineetonta pääomaa pystyttäisiin hyödyntämään paremmin myös elinkeinoelämässä.

Juha Vuorinen ja Rönkkö kaipaavat keskustelua kulttuurin asemasta yhteiskunnassa. Islannin mallia Vuorinen tervehtii ilolla.

–  Uskoakseni ne ihmiset, jotka periaatteen vuoksi vihaavat kaikkea kulttuuria voisivat pudottaa tämän jälkeen suojaustaan ja tajuta, että monelle kulttuuriala tarjoaa ihan oikean ammatin eikä se ole vain verorahoilla tuettua punaviininhuuruista ”taiteilijaelämää”, Vuorinen sanoo.