Sosiaalisen median alustoja, eli kansanomaisemmin somea kritisoidaan nyt kiihtyvään tahtiin demokratiaa vaarantavaksi. Sosiaalisen median alustoilla ihmiset tunnetusti jakavat enemmän tai vähemmän perusteltuja näkemyksiään ja alustoilla olevien toisistaan riippumattomien joukkojen voimalla esimerkiksi uutisen kehittymistä voi seurata lähes reaaliaikaisesti. Yhtä lailla alustoilla esiintyy myös bottiarmeijoita, masinoitua vaikuttamista ja väärää tietoa.
Perinteisen median ei katsota vaarantavan demokratiaa koska perinteisen median kollegiota pidetään ammattitaitoisena ja periaatteellisena, jolla on uskottava järjestely itsensä valvomiseksi Julkisen Sanan Neuvoston (JSN:n) muodossa. Toimittajat ovatkin ehkä varhaiskasvattajien, opettajien ja sairaanhoitajien jälkeen aliarvostetuimpia ammatteja yhteiskunnassamme. Ainakin jos työn merkitystä punnitaan vallan valvomisen näkökulmasta.
Sosiaalisen median käyttäjät kuitenkin ymmärtävät, että alustoilla pyörii laadullisesti hyvin eritasoista näkemystä ja informaatiota. Perinteisessä mediassa on vastaavanlaisesti aina ollut enemmän vasemmalle tai oikealle kallistuvaa mediaa, etujärjestön julkaisemaa lehteä tai vaikkapa uskonnollista radiokanavaa.
Niin kauan, kun sosiaalisen- ja perinteisen medioiden kuluttajat ovat tietoisia yksittäisten juttujen mahdollisesta puolueellisuudesta niin homma rokkaa. Ongelmia syntyy, jos puolueellisuutta piilotetaan tai väitetään objektiiviseksi.
Uusi media, uudet asetukset
Euroopan unionin vuonna 2022 voimaan tulleessa digipalveluasetuksessa (Digital Services Act, DSA) säännellään digitaalisten alustojen, kuten sosiaalisen median, laittomasta sisällöstä, markkinoinnista ja disinformaatiosta.
Disinformaatio on tarkoituksellisen harhaanjohtavaa tai väärää tietoa (kun taas misinformaatio on vahingossa jaettua väärää tietoa). Disinformaation levittämisellä saattaa olla esimerkiksi poliittisia, kaupallisia tai sotilaallisia pyrkimyksiä.
Disinformaation torjumisella tarkoitetaan hyvää, mutta siitä voi helposti tulla erityisen ongelmallista – viimeistään siinä kohtaa, kun tapauskohtaisesti pitäisi päättää, mikä on disinformaatiota ja mikä ei. Tällaisen kansallisen tai ylikansallisen (EU) järjestelyn pystyttäminen loisi työkalun käytännön sensuurille. Tämä mahdollistaisi osaltaan mediasisällön muokkaamisen jonkinlaisten intressien mukaisesti.
Sosiaalisen median hallinta
Nyt aiheesta on syntynyt julkisessa keskustelusta puhuri koska joissakin ulostuloissa on liian löyhällä, varomattomalla tai jopa ylimielisellä tavalla puhuttu disinformaation kitkemisestä sosiaalisesta mediasta. Sosiaalisessa mediassa on paljon tehtävissä ennen kuin päädytään kellarissa istuvaan lyhytviestien oikeudellisuudesta päättävään virkamiesarmeijaan.
Esimerkiksi sosiaalisten medioiden algoritmit, eli digitaaliset säännöt, jotka päättävät mitä juuri sinun sarveiskalvoillesi tarjotaan, olisi hyvä olla julkisia. Näin kaikki tietäisivät millä tavalla juuri sinulle syötetty informaatio on puolueellista. Analogia perinteiseen mediaan vastaisi sitä, että tietäisit lukevasi esimerkiksi keskustan puoluelehteä.
Väärennettyjen feikkitilien ja bottien torjumiseksi sosiaalisen median alustoilla voisi olla pankkikirjautumisesta tuttu, niin sanottu vahva tunnistautuminen. Näin tietäisit keskustelevasi toisen ihmisen kanssa, vaikka tämä olisi julkisesti tunnistamaton ja käyttäisi keksittyä nimeä. Harva meistä haluaa tuhlata aikaa botin kanssa väittelemiseen.
Algoritmien läpinäkyvyyden ja vahvan tunnistautumisen bottien, masinoidun vaikuttamisen, mutta myös laittomuuksien poistamiseksi luulisi kasvattavan keskivertosomekäyttäjän käyttäjäkokemusta. Enemmistö varmaan voisi elää näiden muutosten kanssa?
Loput disinformaation hallinnasta pitäisi olla mediankuluttajien hartioilla.
Medialukutaito on keskeinen taito varsinkin demokratiassa. Liiallinen paapominen ennemminkin haittaa sananvapautta. Se olisi vähän sama kuin jos yrittäisi suojata lastaan maailmalta sen sijasta, että antaisi tälle työkalut siinä pärjäämiseksi.
Sensuuria?
Huoli siitä, että somekäyttäjien sisältöä alettaisiin sensuroida on hyvinkin perusteltu. Enkä usko, että esimerkiksi EU:ssa halutaan rajoittaa ihmisten sananvapautta sosiaalisessa mediassa, vaan nimenomaan kitkeä botit ja masinoitu disinformaation.
Tämän lisäksi sekä perinteisessä että sittemmin sosiaalisessa mediassa on jo vuosikausia ollut olemassa rikolliseksi luokiteltu sisältö (kuten kunnianloukkaukset, yksityisyyden tai ihmisoikeuksien loukkaukset), joka aina todetaan tuomioistuimessa eikä jonkun politbyroon yksittäisen virkamiehen toimituksena.
Algoritmien läpinäkyvyydellä, vahvalla tunnistautumisella ja medialukutaidon syventämisellä sosiaalisesta mediasta saisi kitkettyä sen merkittävimmät haitat.
Yksittäisten tilien ylilyöntien tolkullistamiseen on lisäksi jo nyt olemassa yhteisöhuomautukset (community notes). Siksi yksittäisten tilien sensuurilla häviäisi enemmän kuin mitä sillä voittaisi.
Saman kolikon kaksi puolta
Maailmassa käydään informaatiosotaa eikä se rajoitu pelkästään sosiaaliseen mediaan. Myös perinteinen media on toisinaan värjäytynyt mielipidevaikuttamisesta myös objektiivisiksi itsensä luonnehtivissa medioissa. Mikäli sosiaalista median sisältöä haluttaisiin käyttäjätasolla ryhtyä sensuroimaan aivan kaiken paikkaansa pitämättömän kitkemiseksi, sensurointia pitäisi ulottaa myös perinteisen mediaan.
Sensuurin ylitsepääsemätön ongelma on arviointi. Miten voidaan varmistaa, että järjestely ei mahdollistaisi jonkin valtaan pääsevän tahon mielivaltaa? Miten voimme varmistua siitä, että sensuuria ei harjoiteta yksittäisten intressien vahvistamiseksi? Toisaalta miten voisimme toteuttaa täydellisen objektiivista sensurointia, kuin täydellisen objektiivista näkökantaakaan ei ole
Emme voikaan.
Siksi uskon sananvapauteen ja kestän sen somessakin synnyttämää kaaosta. Varsinkin jos ja kun bottien mahdollistamilta disinformaatiotehtailta saadaan katkaistua siivet. Sananvapauden järjestelyä kun ei hallitse kukaan. Ja yhtä lailla kaikki näkemykset tulevat esille – sosiaalisen median ansiosta paremmin kuin koskaan. Näin siis demokratian osalta.
Yksinvaltias toivoisi tietenkin, että mediassa on vain sellaista sisältöä, jota itse pitää sopivana. Sananvapaus onkin demokratiaan suomaan yksilövapauteen tottuneille aiheena pyhä. Ei vähiten siksi, että hauras demokratiamme elää ja kuolee sananvapaudesta tai sen puutteesta. Meidän ei pidä säännellä itseämme diktatuuriin.
