Kuvassa Lahti L 35 -pistooli. Museosta varastettujen aseiden joukossa on ainakin kaksi tällaista pistoolia. / WIKIMEDIA COMMONS

Kuka yritti taas varastaa aseita museosta?

Kuhmoisissa sijaitsevaan asemuseoon yritettiin murtautua uudelleen vain pari päivää edellisen murron jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuhmoisissa sijaitsevaan asemuseoon yritettiin murtautua perjantaina. Samasta museosta varastettiin viime viikon tiistai-iltapäivän ja keskiviikkoaamupäivän välisenä aikana 34 käsiasetta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Kuhmoisten ase- ja varusmuseo on yksityinen, vuonna 2000 perustettu museo Kuhmoisten keskustassa. Museossa on nähtävillä erilaisia sotilas- ja metsästysaseita 1800-luvun lopulta toisen maailmansodan aikoihin saakka. Varastetut aseet ovat toimintakuntoisia.

Poliisi arvioi Yleisradiolle, että varas tai varkaat ovat valinneet käsiaseet siksi, että niitä on helpompi kantaa kuin suurempia aseita kuten kiväärejä. Varkaat ovat onnistuneet viemään myös aseita, joilla ei saa ketään hengiltä: Ylen julkaisemalla listalla on esimerkiksi kolme valopistoolia.

Perjantaiaamuna murto jäi yritykseksi.

Poliisi etsii sekä murtoon että murron yritykseen liittyen Toyota Avensis -merkkistä henkilöautoa. IS:n tavoittama tutkinnanjohtaja Kari Aaltio Sisä-Suomen poliisilaitokselta ei kuitenkaan kommentoinut, onko tekijä sama.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)