Taiteen ja kulttuurin valtionrahoitus on nostettu julkisessa keskustelussa lähes itseisarvoiseen asemaan, jossa tukien määrää tai kohdennuksia ei sovi kyseenalaistaa tai asettaa vastakkain muiden rahaa vaativien kohteiden kanssa.
Kulttuurieliitin mieltymykset ohjaavat rahavirtoja yleviin tarkoituksiin. Laskun maksat sinä — halusit tai et. Tässä piilee ongelma.
Arvioita siitä, mikä taide on hyvää ja mikä ei, on yhtä monta kuin ihmisiäkin. Kuinka virkamiehet tai kulttuurialan lobbarit kykenevät määrittelemään mikä edustaa sellaista taidetta, josta jokainen nauttii tai jonka tekemisestä kaikkien on syytä maksaa? Tehtävä on mahdoton.
Siksi olisikin perusteltua jättää kansalaisten omaan harkintavaltaan päättää siitä, mikä taide on hyvää ja tukemisen arvoista.
Käytännössä tämä tarkoittaa valtion taide- ja kulttuuritukien karsimista. Kun tukea vähennetään, arvottaa taidetta ministeriöin ja taidepiirien sijaan tavan tallaaja. Tämä ajatus tuntuu kuitenkin olevan kulttuuripiirien kauhistus, ja pientenkin säästöjen ehdottaminen saa aikaan voimakkaan vastareaktion.
Se huomattiin jälleen, kun valtiovarainministeriö ehdotti ensi vuodelle 4,3 miljoonan euron säästöjä kulttuurin ja taiteen määrärahoihin. Valtionosuusjärjestelmän piirissä olevien teattereiden, orkestereiden ja museoiden rahoitusta vähennettäisiin 3,3 miljoonalla. Valtionavustuksista karsittaisiin miljoona euroa.
Suunnitellut säästöt ovat suhteessa vähäisiä. Taiteen ja kulttuurin rahoitusta piisaa ministeriöiden budjeteissa. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen arvion mukaan valtio tukee taidetta ja kulttuuria vuosittain yli 1,3 miljardilla eurolla. Ehdotettu 4,3 miljoonan säästö on siis marginaalinen.
Esitys on silti närkästyttänyt kulttuuriväkeä. Tampereen Työväen Teatterin hallituksen puheenjohtaja Kai Hintsanen totesi Helsingin Sanomille maaliskuussa, ettei pidä leikkauksia hyvänä ajatuksena, koska kulttuurin veroista synnyttämät tulot ovat “huomattavasti enemmän kuin tukemiseen käytetyt verovarat”.
Hurjimpia väitteitä on kuultu muun muassa itsekin valtion avustuksista nauttivan Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n edustajilta. Valtion 1,3 miljardin euron panoksen taiteeseen ja kulttuuriin väitetään saavan aikaan jopa 14 miljardin “tuotoksen” vuodessa.
Miksi tällainen “rahasampo” tarvitsee tuekseen veronmaksajien rahaa? Siksi, että väitteet ovat virheellisiä. Kulttuurikenttä toki tuottaa valtiolle verotuloja. Silti on älyllisesti epärehellistä niputtaa markkinaehtoisesti pärjäävät ja täysin valtion tuista riippuvaiset kulttuurin tuottajat yhteen ja perustella jälkimmäisten rahoitusta kaupallisesti kannattavien menestyksellä.
Toisin sanoen Elastisen myyntihittien ja loppuunmyytyjen keikkojen tuottamat verotulot eivät ole peruste sille, että Tampereen Työväen Teatterin pitäisi saada valtiolta jatkossakin 6,6 miljoonan euroa veronmaksajien tukea.
Tilanteessa, jossa julkisen talouden menot ylittävät kroonisesti tulot on asiat kyettävä laittamaan tärkeysjärjestykseen. Miljarditolkulla velkaantuvalla ja kestävyysvajeen kanssa painivalla Suomella ei ole varaa jättää kulttuuri- ja taidealaa leikkausten ulkopuolelle.
Valtaosa suomalaisista olisikin valmiita leikkaamaan. Ennen viime eduskuntavaaleja tehdyn Evan arvo- ja asennetutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista leikkaisi taiteesta ja kulttuurista. Vain 13 prosenttia vastusti leikkauksia täysin.
Taidetta syntyy myös vähemmällä julkisella rahalla, koska miellyttävälle taiteelle on kysyntää markkinoilla. Taloustutkimuksen selvityksen mukaan kotitaloudet käyttivätkin vuonna 2020 5,7 miljardia euroa omaa rahaa kulttuuriin.
Myös kulttuurialan tulisi lähtökohtaisesti tulla toimeen markkinaehtoisesti ja taiteilijoiden hankkia elantonsa tekemällä sellaista taidetta, joka kelpaa kuluttajille. Jos maalaaminen, soittaminen tai näytteleminen ei riitä tuomaan leipää pöytään, on rinnalle etsittävä muita töitä. Näin toimitaan muillakin aloilla.
Hallituksen olisi syytä ottaa tämä huomioon myös kulttuuripoliittisen selonteon valmistelussa, joka on parhaillaan käynnissä. Kyseessä on pitkän aikavälin kulttuurialaa ja sen tukemista käsittelevä linjapaperi, joka on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä.
Selontekoa valmistelevaan työryhmään kuuluva muusikko Paula Vesala kritisoi taannoin hallituksen suunnittelemia kulttuurimäärärahojen leikkauksia Jussi-Gaalan punaisella matolla ja kertoi elokuva-alan kaipaavan lisää julkista tukea.
Samana iltana ilman valtion rahoittaman Suomen elokuvasäätiön tukea tehty Lapua 1976 palkittiin yleisön suosikkina. Valtaosin tuotantoyhtiön osakkaiden ottamalla lainalla ja yritysten tuella rahoitettu elokuva oli yksi koko Suomen viime vuoden katsotuimmista ja yli kymmenen kertaa katsotumpi kuin 640 000 euroa tukea saanut draamaelokuva Järjettömän paska idea.
Toivottavasti kulttuuripoliittisen selonteon valmistelussa ääni uskalletaan antaa alan lobbareiden ja lisää julkista rahaa vaatien taiteilijoiden lisäksi myös markkinapainotteisuutta puoltaville ja valtion talouteen vakavasti suhtautuville tahoille. Kulttuuri voi kukoistaa myös vähemmällä veronmaksajien rahalla.
