Ihmisiä ostoksilla kauppakeskus Triplassa Helsingissä loppiaisena 6. tammikuuta 2025. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kuluttajien luottamus talouteen yhä heikko ja työttömyys huolettaa

Kuluttajien arviot oman talouden nykytilasta olivat helmikuussa synkkiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tilastokeskuksen mukaan luottamus sekä omaan että Suomen talouteen heikkeni hieman tammikuuhun verrattuna. Kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli helmikuussa -9,0, kun se tammikuussa oli -8,4.

Helmikuussa 64 prosenttia kuluttajista oli sitä mieltä, että Suomen taloustilanne on huonompi kuin vuotta aiemmin, ja vain yhdeksän prosenttia näki sen parempana. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen kuluttajien luottamus -tilastosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Suomen taloustilanteen kohenemiseen seuraavan vuoden aikana uskoi ainoastaan runsas viidesosa kuluttajista.

– Kuluttajien näkemykset ovat ymmärrettäviä, sillä yleinen talouskehitys on myös reaalisesti ollut pitkään heikkoa Suomessa ja muuallakin Euroopassa, meille tärkeissä vientimaissa. Lisäksi yleinen ilmapiiri maailmalla sotineen kaikkineen on huono, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Pertti Kangassalo.

Odotus yleisestä työttömyyskehityksestä synkkeni yhä, ja työttömyyden tai lomautuksen uhka koettiin omallakin kohdalla suureksi. Kuluttajista 61 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän seuraavan vuoden aikana ja runsas neljännes arvioi riskin kohonneen omalla kohdallaan.

– Työllisyys heikkenee ja työttömyys lisääntyy nyt Suomen aiemman talouskehityksen mukaisesti hieman jälkijunassa. Viime aikoina kuluttajat ja työlliset ovat lisäksi huomanneet, että monilla säästö- ja leikkaustoimilla on ikävät vaikutuksensa kehitykseen omallakin kohdalla, Kangassalo arvioi.

Helmikuussa ajankohtaa pidettiin jälleen hyvin epäedullisena kestotavaroiden ostamiselle. Kuluttajista ainoastaan 11 prosentin mielestä hetki oli otollinen hintaville hankinnoille.

Aikeita käyttää rahaa kulutukseen oli myös niukasti. Helmikuussa 12 prosenttia kuluttajista ennakoi lisäävänsä ja 40 prosenttia vähentävänsä rahankäyttöään kestokulutukseen seuraavan vuoden aikana.

– Heikko luottamus ja vaisut arviot varsinkin omasta taloudesta heijastuvat tutkitusti kuluttajien käyttäytymiseen. Työttömyys ja lomautukset ovat monille todellisuutta. Kuluttajien ostovoima on kyllä jo laajasti ehtinyt parantua, kun rahaa on jäänyt säästöön, inflaatio hidastunut, korot laskeneet ja palkat monilla nousseet. Niinpä on toiveita kulutuksen kasvusta lähitulevaisuudessa, Kangassalo toteaa.

Myös asunnon ostoaikeita oli hieman tavanomaista vähemmän.

– Asuntokaupan vilkastumista vihdoinkin on kovasti ennakoitu tälle vuodelle. Vasta tulevat kuukaudet kuitenkin näyttävät, lisääntyvätkö ensin aikomukset ja vasta sitten kauppamäärät.

Kuluttajat arvioivat helmikuussa, että kuluttajahinnat ovat nousseet 5,5 prosenttia edellisvuoden helmikuusta. Seuraavan vuoden aikana kuluttajahintojen arvioitiin nousevan 4,2 prosenttia.

– Inflaatio on kuluttajien mielestä edelleen selvästi nopeampaa kuin viralliset tilastot kertovat. Pelkästään tällaiset mielikuvat painavat helposti paljon talouteen ja rahankäyttöön liittyvissä päätöksissä, Kangassalo sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS