Lokakuussa 2022 kuolleen professori emeritus Osmo Apusen viimeiseksi teokseksi jäi hänen näkemyksensä J.K. Paasikiven toiminnasta talvisodan aikana ja sen jälkeen. Yli 600 sivun teoksessa kuvataan tarkasti, kuinka Paasikivi osallistui keskeisten poliittisten päätösten valmisteluun ja ylimmän johdon salaisiin keskusteluihin Suomen kohtalonvuosina.
Ulkoministeri Eljas Erkko halusi lokakuussa 1939 silloisen Suomen Tukholman suurlähettiläs J.K. Paasikiven pääneuvottelijaksi Moskovaan. Epäröinnin jälkeen Paasikivi suostui muun muassa marsalkka C. G. E. Mannerheimin kehotuksesta tähän vaikeaan tehtävään.
Moskovassa vastassa olivat Neuvostoliiton virallisten edustajien lisäksi Ruotsin, Norjan ja Tanskan lähettiläät. Heidän oli määrä esittää yhdessä Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotoville vetoomus Suomen puolesta, mutta heitä ei otettu vastaan, joten asia jouduttiin hoitamaan kirjallisesti.
Ensimmäisessä tapaamisessa 12. lokakuuta Molotov halusi tietää, oliko Suomi valmis solmimaan sen kanssa saman tyyppisen avunantosopimuksen kuin Baltian maat. Leningradin lähipuolustuksen vahvistamiseksi Suomen rajaa Karjalankannaksella pitäisi myös siirtää loitommalle.
Neuvostonäkemys lähti siitä, että Leningradin turvallisuus oli varmistettava. Neuvostoliiton johtajan Josif Stalinin muistissa oli, miten Neuvosto-Venäjän alkuvuosina Suomi salli interventiosotien aikana englantilaisten moottoritorpedoveneiden hyökätä Koiviston saarelta Pietaria ja Kronstadtin linnoitusta vastaan.
Maantieteelle me ja te emme voi mitään, Stalin huomautti, kun Paasikivi ja Molotov kinasivat, oliko Neuvostoliitto ylipäänsä uhanalainen Suomen suunnalta. Stalinin mukaan Leningradin kokoista suurkaupunkia ei voitu siirtää, joten rajaa täytyi työntää kauemmaksi. Lisäksi Hangon tukikohta olisi minimiedellytys Leningradin turvaamiseksi.
Paasikivi pysyi hallitukselta saamiensa ohjeiden mukaisesti kannassaan, ettei Manner-Suomen rajoja muuteta eikä Hankoa luovuteta tukikohdaksi. Tässä vaiheessa Stalin kevensi tunnelmaa toteamalla, että hän voi kaivattaa kanavan Hankoniemen poikki ja tehdä siitä saaren. Ehkä Paasikivi nauroi, ehkä ei, mutta kompromissin mahdollisuus jäi itämään.
Neuvotteluissa Stalin esiintyi harkiten, käveleskeli piippua poltellen ja osoitti suomalaisten mielestä tiettyä halua sopia asioista. Ruotsin lähettiläälle Paasikivi kertoi, että venäläiset ilmeisesti luopuisivat avunantosopimuksesta, mutta haluavat sen sijasta paikallisen sopimuksen Leningradin suojaamiseksi.
Toinen kierros
Neuvottelun toista kierrosta varten Paasikivelle laadittiin uudet ohjeet. Minkäänlainen sotilaallinen avunanto tai yhteistoiminta ei tulisi kysymykseen. Suomi huolehtisi itse alueensa koskemattomuudesta, eikä sallisi toisen valtion sotavoimien siirtämistä alueelleen.
Leningradin puolustuksen vahvistamiseksi rajaa voitaisiin oikaista Kuokkalan mutkan kohdalla, jolloin raja siirtyisi 14 kilometriä loitommalle suurkaupungista. Edelleen korvausta vastaan joistakin Suomenlahden saarista voitaisiin luopua ja Suursaaren järjestelystä oli lupa jatkaa neuvotteluja.
Keskusteluissa Stalin korosti, ettei Suomen puolueettomuus riittäisi suojaamaan Neuvostoliittoa, siihen Suomi olisi liian heikko. Paasikivi ja mukana ollut valtiovarainministeri Väinö Tanner ilmoittivat palaavansa Helsinkiin noutamaan lisäohjeita.
Lähtöaikeista tyrmistynyt Molotov kysyi, oliko tarkoituksena antaa asian mennä konfliktiin. Paasikiven vastaus oli, etteivät he sitä halunneet, mutta neuvosto-osapuoli näytti siihen pyrkivän. Tanner muisteli Stalinin vain hymyilleen arvoituksellisesti.
Kolmas kohtaaminen
Paasikivi aloitti kolmannen neuvottelukierroksen marraskuun alussa 1939 hermostuneena ja tappiomieliala päällä. Kremlissä Stalin ei ollut paikalla, eikä Molotov antanut enää mistään periksi.
Paasikiven tarjoukseen neuvotella Suursaaren puolikkaasta ministeri ei edes vastannut. Tuloksettoman keskustelun päätteeksi Molotov lausui pahaenteisesti: ”Nyt ovat siviiliviranomaiset käsitelleet asiaa, ja kun ei ole päästy sopimukseen, täytyy asia antaa sotilaiden käsiin.”
Seuraavana päivänä suomalaisneuvottelijat kutsuttiin kuitenkin uudelleen paikalle ja läsnä oli jälleen myös Stalin. Ilmapiiri tuntui selvästi aiempaa keveämmältä ja ystävällisemmältä ja Stalin tarjoutui ostamaan Hankoniemen. Tähän ehdotukseen neuvottelijoilla ei kuitenkaan ollut valtuuksia suostua.
Keskustelujen tuloksettomuudesta huolimatta Molotov ei kuitenkaan antanut neuvotteluyhteyden katketa ja Stalin haki vaihtoehtoa Hangolle. Paasikiven mielestä neuvotteluja voitiin jatkaa tarjoamalla Jussarö Neuvostoliiton tukikohdaksi. Hallitukselta tuli kuitenkin tiukka kielto edes mainita Jussarön tai joidenkin muiden saarien vuokraaminen.
Neuvottelut päättyivät tuloksettomina ja lopulta ulkoministeri Erkko ilmoitti 13. marraskuuta Paasikivelle puhelimitse, että presidentin ja hallituksen mielestä neuvottelijoiden oli palattava kotiin. Talvisota alkoi 30.11.1939.
Osmo Apunen: Paasikiven pitkä linja. Talvisodan aika. 622 sivua. SKS kirjat.
