Ei käy kateeksi punavihreitä näinä aikoina. Lyhyessä ajassa kaksi vihervasemmiston poliittisen ideologian peruskiveä on murentunut palasiksi: ydinvoiman ja Naton vastustaminen. Nämä teemat eivät ole olleet vihreille ja vasemmistoliitolle tavanomaisia poliittisia kysymyksiä, vaan ryhmäidentiteetin väkevintä ydintä. Ne ovat olleet toteemeja, joiden ympärille on kokoonnuttu, yhdessä inhoaminen on pitänyt omat rivit suorina.
Nyt tiedämme, että molemmat ovat olleet massiivisen kokoluokan munauksia, vakavia virhearviointeja. Ville Niinistöt ja kumppanit yrittävät vastalöydetyllä ydinvoima- ja Nato-myönteisyydellään kaikkensa, jotta ihmiset unohtaisivat. Turha toivo. Me muistamme hyvin.
Vuosikymmenet jatkuneella ydinvoiman vastustamisellaan vihreät ja vasemmistoliitto ovat vakavalla tavalla heikentäneet ihmiskunnan mahdollisuuksia selvitä ilmastonmuutoksesta sekä lisänneet Suomen riippuvuutta venäläisestä kaasusta ja öljystä hirvittävällä tavalla. Samoin vuosikymmenet jatkuneella Nato-vastustamisella vihreät ja vasemmistoliitto ovat vakavalla tavalla vaarantaneet kaikkien suomalaisten turvallisuuden. Venäjä kiittää.
Jokuhan nimittäin voisi olla sitä mieltä, että vihreiden Suomelle tarjoama pasifistinen ja idealistinen ”Feministinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka” ei ole järkevin mahdollinen toimintamalli maailmantilanteessa, jossa venäläissotilaat murhaavat estoitta siviilejä Ukrainassa.
Toki isoimmat vastuut ovat muualla. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Baltian maissa ja Itä-Euroopassa poliittiset johtajat laitettiin vaihtoon. Jostain syystä Suomessa näin ei käynyt vaan läpisuomettuneet tarjahaloset, paavoväyryset ja erkkituomiojat jatkoivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. 1990-luvulla apposen auki ollut Nato-ikkuna suljettiin. Kyse ei ollut vain muutamasta kärkipoliitikosta, vaan suuresta joukosta yhteiskunnallisia toimijoita tutkijoista journalisteihin, jotka tietämättään tai tietoisesti jatkoivat suomettumista. Näiden ihmisten korvien välissä YYA-sopimus pysyi voimassa. Tietysti on ollut myös ihmisiä, jotka uskalsivat asettua vastustamaan omiensa enemmistön kantaa. Nato-jäsenyyttä ovat jo pitkään kannattaneet esimerkiksi Olli Rehn (kesk.), Liisa Jaakonsaari (sd.) ja Lasse Lehtinen (sd.). Arvostan.
Mutta ei käy kateeksi Euroopan kansallismielistä laitaoikeistoakaan. Kiinnostavalla tavalla helmikuun 24. päivän 2022 suuri herätys osoitti kuinka paljon politiikan ääripäät lopultakin muistuttavat toisiaan. Euroopan parlamentin kansallismielinen ID-ryhmä on osoittautunut Putinin hyödyllisten idioottien kerhoksi, Italian Legan johtaja Matteo Salvini malliesimerkkinä. Suomen perussuomalaiset kuuluu myös tähän ryhmään, jonka politiikan ytimessä on EU-vastaisuus. Journalistit ovat penkoneet esiin poikkeuksellisen epäilyttäviä Venäjä-yhteyksiä parlamenttiryhmän venäläistaustaisesta työntekijästä Tamara Volokhovasta.
Samaan tapaan kuin Salvini, myös Ranskan Kansallisen liittouman (RN) Marine Le Pen on viime vuodet uupumattomasti toiminut Kremlin äänitorvena koko Euroopassa ja saanut myös rahallista tukea Venäjältä. Samoilla linjoilla on ollut toinen Ranskan laitaoikeiston presidenttiehdokas Eric Zemmour. Syvimmälle Putinin Venäjän lonkerot ovat tunkeutuneet Unkariin, jossa Viktor Orbánin puolue on myötäillyt putinistien näkemyksiä jopa Venäjän hyökkäyksen jälkeen.
Viime vuosikymmeninä Venäjän myötäilijöitä on laitaoikeiston lisäksi riittänyt Euroopan laitavasemmistossa eli Euroopan parlamentin vasemmistoryhmässä (GUE/NGL). Vielä tammikuussa 2022 Ranskan laitavasemmiston presidenttiehdokas Jean-Luc Mélenchon totesi, että ”Venäjän uhkaa ei ole olemassa”, Yhdysvallat toimii ”aggressiivisesti”, ei suinkaan Venäjä.
Nato on Mélenchonin mukaan perimmäinen syy tähänkin maailman pahaan, ja hän haluaisi irrottaa Ranskan siitä kokonaan. Yhdysvaltoihin ja Natoon kohdistuva tunteenomainen inho on Euroopan vasemmiston ikiaikainen perinne, tehdasasetus, jonka jokainen vasemmistolaisuuteen hurahtanut omaksuu. Vuosikymmenet vaihtuvat ja sosialismikin romahti, mutta mikään ei tähän Amerikka-vihaan vaikuta, eivät varsinkaan tosiasiat.
Vahvaa tukea putinistit ovat jo vuosikausien ajan saaneet varsinkin Saksan Die Linkeltä, DDR:n kommunistien perilliseltä. Sillekin Naton vastustaminen on ollut identiteetin perustava periaate. Euroopan parlamentissa on Krimin valtauksesta alkaen lukuisia kertoja äänestetty Venäjään kohdistuvista pakotteista. Laitaoikeiston lisäksi Die Linke sekä monet muut laitavasemmistopuolueet ovat kovin usein niitä vastustaneet, Portugalin kommunistipuolue, Espanjan Podemos ja niin edelleen. Die Linken poliitikkoja on myös nähty Venäjän valtaamassa Donbassissa liehittelemässä putinistisia vallanpitäjiä. Puolueen puheenjohtaja Janine Wissler totesi TV-haastattelussa syyskuussa 2021, että Nato pitäisi lakkauttaa ja sen tilalle luoda laajempi liittoutuma, johon myös Putinin Venäjä kuuluisi.
Die Linken DDR-tausta muistuttaa kiinnostavalla tavalla sen suomalaisen sisarpuolueen lähihistoriaa. Kun vasemmistoliitto perustettiin SKP:n raunioille, monet olivat sitä mieltä, että jyrkän laidan taistolaisia ei oteta mukaan uuteen puolueeseen. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan esimerkiksi Jaakko Laakso, Tehtaankadun uskollinen luottomies jo 1970-luvulta, kumppaneineen jatkoi tekemisiään kuin mikään ei olisi muuttunut. Laakso toimi vasemmistoliiton kansanedustajana kaksikymmentä vuotta. Itänaapurin ymmärtäjien perinnettä vasemmistoliitossa ovat jatkaneet hänen jälkeensä muun muassa Markus Mustajärvi ja isä ja poika Yrttiaho. Jokainen voi pohtia mielessään, miksi Jaakko Laakso, Jyrki Yrttiaho ja Mustajärvi ovat halunneet jäseniksi nimenomaan eduskunnan puolustusvaliokuntaan.
Ylisukupolvisuutta vasemmalla laidalla totisesti riittää. Nokkelimmat nuorisolaiset toki siirtyivät toimimaan vihreissä, jossa historian painolasti on kevyempi. Kun taannoin kuuntelin Vihreän eduskuntaryhmän kokouksessa Vihreiden nuorten puheenjohtajan Tapio Laakson aggressiivista äärivasemmistolaista puheenvuoroa, tajusin ensimmäisen kerran olevani väärässä joukossa.
Jaakko Laakson poika on kansanedustaja Emma Karin puoliso ja Anni Sinnemäen entinen eduskunta-avustaja. Hän ei suinkaan ole ainoa, joka ymmärsi, että vanhempien laitavasemmistolaista politiikkaa on taktisesti viisaampaa jatkaa vihreiden riveissä kuin perinteisissä vasemmistopuolueissa. Eläkeikää lähestyvistä taistolaisista vihreissä toimii kaikkien tunteman Satu Hassin lisäksi esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuutettu Kati Juva. Hän on jatkanut Nato-vastaista agit-proppiaan vasemmiston ikiaikaisia perinteitä kunnioittaen myös Ukrainan sodan alkamisen jälkeen.
Britannian Labourin entinen puheenjohtaja Jeremy Corbyn muistetaan myös Putinin Venäjän ymmärtäjänä. Kuten Mélenchon Ranskassa, myös Corbyn syytti vielä helmikuussa 2022 Natoa Ukrainan jännittyneestä tilanteesta. Corbyn muistetaan sekä Naton että Britannian EU-jäsenyyden vastustajana. Vuonna 2022 onkin hyvä palauttaa mieleen vuosi 1994 ja keskustelu Suomen EU-jäsenyydestä. Suuri osa vasemmistoliiton ja vihreiden poliitikoista ja näiden puolueiden kannattajista vastusti silloin kiivaasti EU-jäsenyyttä yhdessä kansallismielisten konservatiivien kanssa.
Puolueensa laitimmaiseen vasemmistoon kuuluva Jeremy Corbyn muistetaan myös murskatappiosta Britannian vuoden 2019 vaaleissa, mikä olikin melkoinen suoritus. Juuri helpompaa hetkeä voittaa Brexit-sekasorrossa hortoilleet Toryt ei olisi voinut kuvitella. Tästä huolimatta Corbynin johtama Labour kärsi massiivisen tappion. Toivottavasti tämä on muistutus kaikille sosiaalidemokraattisille puolueille Euroopassa. Väinö Tannerin viisaus pitää yhä kutinsa: ”Kommunistien kanssa ei pidä huutokauppaan lähteä, ne tarjoavat aina enemmän.”
Hyvin muistetaan myös Brexitin laitaoikeistolaisen puuhamiehen Nigel Faragen Putin-sympatiat. Hän kertoi taannoin ihailevansa kaikista maailman johtajista eniten Vladimir Putinia. Samaan hengenvetoon Farage syytti vuona 2014 Euroopan unionia Ukrainan kriisistä, ei siis Venäjää, joka oli juuri vallannut Krimin. Nykyään tiedämme, että Venäjä tuki aktiivisesti informaatiosodankäynnin keinoin Brexitiä. Miksipä ei olisi tukenut. EU:n heikentäminen ja hajottaminen on Venäjän etujen mukaista, ja tähän projektiinsa se onnistui värväämään melkoisen osan Euroopan laitaoikeistoa ja laitavasemmistoa.
Mutta katsotaanpa eteenpäin. Viisastuminen on sallittua, jopa suotavaa. Helmikuun 24. päivä 2022 tullaan muistamaan päivänä, jolloin poliittiset mannerlaatat rysähtivät uuteen asentoon. Vuosikymmeniä vallinnut Zeitgeist on ohi. On tapahtunut Zeitenwende, ajanhengen perustava muutos. Russlandverstehereiden eli Venäjän ymmärtäjien ja myötäilijöiden aika on ohi. Toki lännessä olisi kuluneina vuosina voitu kuunnella tarkemmin itäeurooppalaisia, jotka tiesivät kaiken aikaa, miten Venäjään pitää suhtautua. He olivat oikeassa. Oikeassa oli myös se venäläinen neuvostoajan kokenut kirjailija, joka sanoi minulle 2000-luvun alussa pietarilaisen kirjallisuusillan jatkoilla: ”Kaikki on muuttunut ja mikään ei ole muuttunut.”
Yksi asia on selvä. Vähintäänkin osa Euroopan kansallismielisestä oikeistosta on muutamassa viikossa tajunnut, että EU-vastaisuus on ollut massiivisen kokoluokan virhe. Samanlainen perustava poliittinen virhearviointi kuin punavihreiden ydinvoima- ja Nato-vastaisuus. EU:n vastustajat kaikissa poliittisissa ryhmittymissä ovat paljastuneet pelkiksi Putinin höynäyttämiksi hölmöläisiksi. Heidän avullaan venäläiset ovat vuosien ajan onnistuneet heikentämään ja hajottamaan Eurooppaa. Toivokaamme että silmät kaikissa poliittisissa ryhmissä ovat nyt pysyvästi avautuneet. Mitä heikompi EU, sitä tyytyväisempi Putin, Kiinasta puhumattakaan.
Kirjoittaja Jarkko Tontti on kirjailija ja oikeustieteen tohtori, poliittisesti sitoutumaton. Hän on julkaissut useita romaaneja, esseekokoelmia ja runoteoksia vuodesta 2006 lähtien
