Kun natsi-Saksa oli hyökännyt 1. syyskuuta 1939 Puolaan ja Ranska ja Iso-Britannia julistaneet muutamaa päivää myöhemmin sodan Saksalle, Ruotsissa puhuttiin suurvaltasodasta. Samaa käsitettä Ruotsin sosiaalidemokraattinen pääministeri Per Albin Hansson käytti sitkeästi koko sodan ajan.
– Suurvaltasodan käsitteellä haluttiin korostaa, että Ruotsilla ei ollut mitään syytä asettua kenenkään puolelle, historian emeritusprofessori Klas Åmark kirjoittaa Svenska Dagbladetissa.
– Winston Churchill käytti sen sijaan selkokieltä jo Englannin alahuoneen debatoidessa siitä, oliko Ison-Britannian lähdettävä sotaan vai ei. ”Taistelemme pelastaaksemme koko maailman natsityrannian vitsaukselta ja puolustaaksemme kaikkea sitä, mikä on ihmiselle pyhintä”, Åmark toteaa.
Ruotsissa, kuten monessa muussakin maassa, kuviteltiin aluksi, että uusi sota olisi eräänlainen ensimmäisen maailmansodan toisinto. Åmarkin mukaan odotettiin uuvuttavaa asemasotaa, mutta sellaisen asemesta nähtiinkin salamasotaa ja täydellisen ennakoimattomia suuroperaatioita.
Pääministerinä koko sodan ajan toiminut Hansson kuului vielä syyskuussa 1939 niihin, joiden mielestä riitti, että Ruotsi oli varautunut ensimmäisen maailmansodan kaltaiseen sodankäyntitapaan. Tämän käsityksensä pohjalta hän julisti, että Ruotsin puolustusvalmius oli hyvä.
– Se ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Ruotsin armeijaa sellaisena, kuin se sodan syttyessä oli, on kutsuttu huonosti varustelluksi ja heikosti koulutetuksi kesäarmeijaksi. Mobilisointia koskevat tiedonannot, jotka julkaistiin sanomalehdissä 2. syyskuuta, olivat monimutkaisia, elleivät jopa mahdottomia ymmärtää, Åmark sanoo.
Sotavalmius vasta keväällä 1942
Åmark muistuttaa Ruotsin sosiaalidemokraattisen hallituksen toimeenpanneen jo vuonna 1925 puolustuksen kattavan alasajon, ja puolueen sisällä vaikutti pasifistinen ryhmittymä.
– 1930-luvun puolivälissä alettiin pohtia, olisiko puolustusta korkea aika vahvistaa. Vuoden 1938 kansainvälisten kriisien havahduttamana valtiopäivät osoittivat puolustuksen vahvistamiseen varsin suuren summan, jonka vaikutukset vielä sodan syttyessä olivat kuitenkin vaatimattomia, Åmark toteaa.
Edeltävinä vuosina kaikkia asevelvollisia ei edes ollut kutsuttu palvelukseen. Myöskään palvelusajan pidentäminen kuudesta kuukaudesta seitsemään ei tuottanut merkittävää välitöntä vaikutusta.
– Kun sota oli syttynyt, asevelvollisia pidettiin valmiudessa pitkiä jaksoja, mikä mahdollisti hyvin tarkoituksenmukaisen koulutuksen. Keväällä 1942 Ruotsin puolustuksen voidaan arvioida saavuttaneen kohtalaisen sotavalmiuden.
Neutraliteettia ja kivihiiltä
Poliittisesti Hanssonin hallitus oli heti syksyllä 1939 julistanut Ruotsin tiukasti ja ehdottomasti puolueettomaksi. Mahdolliset kriisit varauduttiin hoitamaan ensi sijassa neuvotteluin ja tarvittaessa myös myönnytyksin.
– Tämä suhtautuminen leimasi jo Saksan ja Ison-Britannian kanssa syksyllä 1939 käytyjä monimutkaisia kauppaneuvotteluja. Saksa tietenkin halusi ruotsalaista rautamalmia, ja hallitus oli valmis antamaan sen, mitä saksalaiset halusivat. Ehtona kuitenkin oli, että Ruotsin piti myös saada tarvitsemansa – ennen kaikkea juuri kivihiiltä, Åmark sanoo.
Ruotsin omat kivihiilivarat olivat käytännössä olemattomat, ja myös öljy ja bensiini olivat luonnollisesti tuontitavaraa. Puute niistä oli ensimmäisen maailmansodan aikana ajanut maan miltei kaaoksen partaalle, ja asetelman toistumisen Hanssonin hallitus halusi nyt kaikin voimin välttää.
– 1940-luvun alun kylmien talvien aikana berliiniläiset palelivat polttoainepulan vuoksi, mutta Ruotsissa oli sodan lopulla niin paljon kivihiiltä. että osa siitä saatettiin varastoida Södertäljen kanavaan.
