Virolaissyntyinen kirjailija ja myös roast-koomikkona tunnettu Antto Terras käsittelee teoksessaan Viron mafian taustoja ja toimintaa.
Tarkkaan ottaen Viron mafia -termiä on käytetty ainoastaan Suomessa. Mafian nimellä ryhdyttiin virolaisia rikollisia kutsumaan suomalaisessa iltapäivälehdistössä jo 1980-luvulla, jolloin esimerkiksi Aleks Lepajõen ja Raivo Roosnan kaltaiset miehet tekivät rohkeilla pankki- ja jalokiviliikeryöstöillään suomalaisiin lähtemättömän vaikutuksen. Suomessa ei ollut totuttu ulkomaalaisiin rötöstelijöihin ja siksi virolaisrikollisetkin saivat osakseen ansaitsematonta gloriaa.
Viro itsenäistyi Neuvostoliitosta vuonna 1991 ja uusi valtio oli rakennettava puhtaalta pöydältä. Arjen toiminnot mahdollistavien tukirakenteiden kokoaminen vei aikaa. Etenkin kaupankäyntiä ja omistamista koskevien lakien tarve oli huutava.
Toimintakykyisen poliisin puuttuessa kääntyivät yrittäjät ja omistajat vaihtoehtoisten tahojen puoleen. Neuvostoliittolaisen miliisin muokkaaminen eurooppalaiseksi poliisiksi oli valtava ja vuosia kestävä urakka. Viroa osaamattomia miliisejä hakeutui järjestäytyneiden kriminaalien palkkalistoille. Heikon poliisin rinnalle perustettiin erilaisia voimankäyttöorganisaatioita ja markkinoilta löytyi suojelulle runsaasti kysyntää.
Terraksen mukaan virolaiset eivät alkuun suuremmin vastustaneet järjestäytyneen rikollisuuden ottamaa valta-asemaa. Myös maan turvallisuustilanteen kannalta oli järkevää, että rikollisuus oli järjestäytynyttä eikä järjestäytymätöntä. Organisoituneet jengit laittoivat jäsenistöönsä kuulumattomat sooloilijat hetkessä kuriin.
Viron aloittelevalle poliisille tämä oli melkoinen kädenojennus ja kieltämättä kadulla eliminoidut rikolliset säästivät valtion vähäisiä resursseja. Väkivallan laajuudesta kertoo, että vuonna 1993 Virossa kuoli henkirikoksen uhrina 365 ihmistä.
Nuoren valtion katuturvattomuustilanne koski lähinnä paikallisia, mutta ainakin Tallinnassa lompakko- ja käsilaukkuvarkauksien kohteeksi joutuivat ulkomaalaisetkin. Terras kuvaa, että 1990-luvulla melkoinen osa suomalaisista liikkui Tallinnassa umpihumalassa, ja heiltä oli melkein pakko napata rahapussi parempaan talteen.
Romukauppaa
Romu- ja jalometallikauppa määritteli Viron itsenäistymisen alkuvuosina lähes kaikkea tekemistä. Valtio hallinnoi tehtaiden, asuntojen ja tonttien kauppaa, mutta kriminaalit huomasivat nopeasti, että maailmalla metalleista maksettiin korkeita hintoja. Neuvostoliitossa ei tunnettu kierrättämistä, joten Virossakin käytöstä poistetut koneet ja laitteet jätettiin tien viereen tai heitettiin lähimpään lampeen.
Itsenäisessä Virossa alkoi kiivas metallin kerääminen, romukasoilla ei ollut omistajia, joten löytäjä sai pitää saaliinsa. Noin vuodessa virolainen maisema oli siistiytynyt melkoisesti. Romun loputtua ryhtyivät aktiivisimmat metallinetsijät irrottamaan kaivojen kansia ja rautatiekiskoja. Myös käytössä olevia koneita koetettiin kiskoa yön pimeydessä mukaan.
Viro tyhjeni pian romusta ja rahan makuun päässeet välittäjät käänsivät katseensa Venäjälle, jossa romumetallia riitti. Venäläiset välittivät metallinsa länteen Tallinnan ja Riian satamien kautta. Venäläismetalli tuotti virolaisille suurimman tuoton kuljetusten valvontamaksuina. Itärajan yli tullut kuorma ei päässyt Tallinnaan asti, ellei kuski antanut tuhtia setelinippua paikallisille rikollisille.
Valvontamaksuja keräsivät myös tullivirkailijat ja liikennepoliisit. Metallimatkan viimeinen lahjusseteli ojennettiin Tallinnan sataman ahtaajien vuoropäällikölle.
Virolaiset Suomessa
Virosta Suomeen oli helppoa tulla. Vuoteen 1997 asti virolaisilla täytyi olla viisumi, mutta niitä myönnettiin lähes kaikille. Virolaisrikollisille suuren vaikutuksen teki Suomen lainsäädäntö, josta ei löytynyt ainuttakaan niin ankaraa rangaistusta, että rikos olisi kannattanut jättää tekemättä. Neuvosto-Virossa tuomiot olivat aivan toista luokkaa.
Virolaisrikollisten toiminta Suomessa oli vilkkainta 1990-luvulla, jolloin tapahtui hyvin värikkäitä asioita. Terras kertoo porukasta, jonka pääpomo rekrytoi Virosta nuoria miehiä Suomeen. Joka aamu heidät kuljetettiin Helsingin keskustaan tehtävänä iskeä tavarataloihin. Ohjeet olivat yksinkertaiset. Ensimmäinen mies kantoi tavaroita sovituskoppiin, ja toinen sulloi ne vuorollaan laukkuunsa.
Kauppakeikoilla ratkaisi nopeus. Hyvällä onnella esimerkiksi Stockmannilta onnistuttiin kantamaan viidessä minuutissa ulos parikymmentä pukua. Mikäli vaatteita oli kiinnitetty vaijerilla myyntitankoon, varkaat käyttivät sivuleikkureita. Kaupoista varastettuja tuotteita myytiin sitten kaikessa rauhassa kohtuuhinnalla Suomessa. Tuotteita lähetettiin myös tallinnalaisiin muotimyymälöihin.
Rakennusalalla tienaamismahdollisuudet olivat rajattomat. Työmaakohteissa työskentelevät virolaiset saivat lisäpalkkioita siitä, jos ilmoittivat eteenpäin, missä kontissa säilytettiin kalliimpia työkaluja ja mihin suuntaan valvontakamerat osoittivat.
Antto Terras: Viron mafia. 228 sivua. Into Kustannus Oy.
