Verkkouutiset

Nainen kotonaan 2023. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kuntien työntekijöistä alle 30-vuotiailla eniten poissaoloja – ”Pohtimisen arvoinen asia”

Nuoret työntekijät olivat sairauden takia poissa keskimäärin 18,3 päivää vuoden aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuonna 2023 kuntatyöntekijät olivat keskimäärin 16,4 päivää poissa töistä oman sairauden takia.

Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimuksessa on seurattu 11 kunnan työntekijöiden sairauspoissaoloja vuodesta 2000 alkaen. Sote-uudistus aiheutti ison muutoksen, joten sairauspoissaolojen kehitystä ei voi enää suoraan verrata aiempaan, kun sosiaali-, terveys- ja pelastusalojen työntekijät siirtyivät suurelta osin pois kuntien palkkalistoilta. Suurimmat ammattiryhmät kunnissa ovat nykyään esimerkiksi koulujen ja varhaiskasvatuksen opettajat, joiden määrä tutkimusaineistossa on pysynyt suhteellisen muuttumattomana.

Kunnissa sote-uudistuksen jälkeen jatkaneilla työntekijöillä sairauspoissaolot ovat laskeneet vuoden 2021 tasolle. Koronapandemian aiheuttama piikki vuoden 2022 sairauspoissaoloissa näyttää olleen väliaikainen.

– Aineistosta on vaikeaa päätellä, mikä osa vähennyksestä johtuu koronapandemian laantumisesta ja siten aidosti sairastavuuden vähentymisestä ja mikä osa on seurausta muutoksista tutkimusjoukon ammattirakenteessa, kertoo tiedotteessa Kunta10-tutkimuksen johtaja Jenni Ervasti Työterveyslaitoksesta.

Kelan ja Kevan tilastot tukevat kuitenkin oletusta sairauspoissaolojen laskevasta trendistä. Kevan tilastoissa julkisen sektorin henkilöstön sairauspoissaolot laskivat vuonna 2023 lähes vuoden 2021 tasolle. Myös Kelan tilastoimat pitkät poissaolot kertovat, että koko työväestössä sairauspäivärahaa saaneiden kokonaismäärä väheni noin 3 prosenttia vuosien 2023 ja 2022 välillä.

Vuoden 2022 piikki sairauspoissaoloissa näkyi kaikissa ikäryhmissä, ja vuonna 2023 on palattu edellisten vuosien tasolle.

Alle 30-vuotiailla työntekijöillä on edelleen kaikkein eniten sairauspoissaoloja ikäryhmittäin vertailtuna.

Nuorimmassa ikäryhmässä sairauspoissaolopäiviä kertyi vuodessa keskimäärin 18,3 päivää. Vähiten sairasti 40–50-vuotiaiden ryhmä, jossa vastaava luku oli 14,7 päivää.

Erot ikäryhmien välillä ovat kaventuneet viimeisten parinkymmenen vuoden aikana.

– Erityisesti vanhimmassa ryhmässä sairauspoissaolot ovat vähentyneet 2000-luvun alkuun verrattuna. Nuorten työntekijöiden sairauspoissaolot ovat poikkeus muuten myönteiseen kehitykseen, ja sitä voi pitää huolestuttavana, Jenni Ervasti sanoo.

Kelan tilastojen mukaan nuorilla työntekijöillä sairauspoissaolojen syyt liittyvät useimmiten mielenterveyteen. Mielenterveysongelmien, erityisesti ahdistuneisuushäiriöiden, vuoksi myönnetyt sairauspäivärahat lisääntyivät vuonna 2023.

Yleisesti johto- ja asiantuntijatehtävissä työskentelevillä oli vähemmän sairauspoissaoloja kuin fyysistä työtä tekevillä.
Samankin sosioekonomisen ryhmän sisällä työskentely-ympäristö kuitenkin vaikuttaa sairauspoissaoloihin: Koulujen opettajat sairastavat vähemmän kuin varhaiskasvatuksen opettajat. Lehtoreilla ja tuntiopettajilla (9,9 päivää) sekä luokanopettajilla (12,7 päivää) oli Kunta10-keskiarvoa (16,6 päivää) vähemmän sairauspoissaoloja, kun taas varhaiskasvatuksen opettajilla oli keskiarvoa enemmän sairauspoissaoloja (22,0 päivää).

Erot sairastavuudessa näkyvät myös nolla päivää sairastaneiden osuuksissa. Keskimäärin koko Kunta10-tutkimuksen vuoden 2023 sairauspoissaoloaineistossa joka viidennellä työntekijöistä ei ollut yhtään sairauspoissaoloa vuoden aikana.

Johto- ja asiantuntijatehtävissä työskentelevistä 30–45 prosenttia ei ollut poissa töistä oman sairauden vuoksi, kun taas lasten kanssa työskentelevillä koulunkäyntiavustajista, lastenhoitajista ja varhaiskasvatuksen opettajista alle 10 prosenttia vältti sairauspoissaolot kokonaan.

Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimus on Suomen suurin kunta-alan henkilöstön seurantatutkimus. Tutkimukseen osallistuvat Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu, Naantali, Raisio, Nokia, Valkeakoski ja Virrat.

Yli 90000 kuntatyöntekijän vuosittaisia sairauspoissaoloja seurataan työnantajien henkilöstörekistereistä yhdenmukaisella laskentatavalla suhteuttaen toteutuneet sairauspoissaolopäivät tehtyihin henkilötyövuosiin. Tilasto kattaa kaikki omasta sairaudesta johtuvat poissaolot ensimmäisestä poissaolopäivästä lähtien, mutta ilman tietoa poissaolon taustalla olevasta diagnoosista.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi kommentoi tutkimuksen tuloksia X-alustalla. Hän toteaa, että on ”pohtimisen arvoinen asia”, miksi nuoret työntekijät ovat eniten poissa ja vähiten sairastavat 40-50-vuotiaat, jotka myös monesti elävät samalla perheen ruuhkavuosia.

– Mistä nämä mielenterveyden ongelmat johtuvat, Romakkaniemi kysyy.

– Monesti tarjotaan vastaukseksi ”nykyajan työelämän vaatimuksia, rankkuutta ja epävarmuutta”. En oikein osta tuota. Kyllä meillä 90-luvun laman jälkeisellä sukupolvella oli epävarmempaa. Ja työtkin joita sattui saamaan olivat keskimäärin rankempia, Romakkaniemi arvelee.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)