Poliisi tutkii Tampereella tapahtunutta kuolonkolaria. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kuolonkolari Tampereella – kuljettajaa epäillään lukuisista rikoksista

Taksiin törmännyttä miestä epäillään muun muassa ampuma-aserikoksesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yksi henkilö on kuollut kolarissa Tampereella, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitos tiedotteessaan.

Kolari tapahtui lauantaiaamuna noin kello 5.30 Lempääläntien ja Kuokkamaantien risteyksessä Etelä-Tampereella. Onnettomuudessa henkilöauto törmäsi liikennevaloihin pysähtyneen taksin perään. Taksia kuljettanut keski-ikäinen mies kuoli kolarissa välittömästi.

Poliisi ohjasi kolarin seurauksena liikennettä paikan päällä noin kahden tunnin ajan, kunnes raivaus- ja pelastustyöt saatiin päätökseen.

Taksiin törmänneen henkilöauton kuljettaja on poliisin hallussa, mutta häntä ei ole vielä päästy kuulemaan. Miestä epäillään nyt lukuisista rikoksista.

Poliisin mukaan miestä epäillään kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, ampuma-aserikoksesta sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)