Kurinpalauttaja-rehtori Andersson kokoomuksen euroehdokkaaksi

Kokoomus nimesi seitsemän ensimmäistä ehdokastaan toukokuun europarlamenttivaaleihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen puoluevaltuusto asetti lauantaina puolueen ensimmäisiksi eurovaaliehdokkaiksi Sastamalan Sylvään koulun rehtori Jari Anderssonin, kansanedustaja Pertti Hemmilän, kansanedustaja Pia Kauman ja valtiotieteen maisteri Aura Sallan sekä kolme nykyistä meppiä eli Eija-Riitta Korholan, Sirpa Pietikäisen ja Petri Sarvamaan.

Yllättävin ehdokasnimistä on kasvatustieteen maisteri Jari Andersson. Hän toimii Sastamalan kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Kaikkiaan kokoomus tulee asettamaan 20 ehdokasta eurovaaliin.

Rehtori Jari Andersson tuli tunnetuksi saatuaan viime vuonna apulaisoikeuskanslerilta huomautuksen koululaisten ojentamisesta tupakoinnista. Andersson oli muun muassa laittanut oppilaita kirjoittamaan tutkielmia tupakanpolton haitoista.

Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb haastatteli ehdokkaita Järvenpäässä, jossa on koolla puolueväen Suomiuudistajat-tapahtuma.

Jari Andersson kertoi lupautuneensa ehdokkaaksi pitkän harkinnan jälkeen.

– Olen periksi antamaton toimija ja, puurtaja. Niiden asioiden puolesta olen taistellut mihin olen uskonut, ja uskon suomalaiseen sivistykseen, suomalaiseen kulttuuriin ja työhön, ja sitä kautta myös eurooppalaiseen työhön, Jari Andersson sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)