Havainnekuva mökistä Kuussa. Kuvakaappaus videolta: THE MOONHOUSE / YOUTUBE

Kuuhun viedään punainen mökki

Ruotsalaistaiteilijan unelma toteutuu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsalainen taiteilija Mikael Genberg on haaveillut 25 vuotta punaisen mökin viemisestä Kuuhun. Tammikuun puolivälissä unelma toteutuu japanilaisen avaruusyhtiö Ispacen avustuksella, kertoo Dagens Nyheter.

Taiteilija on joutunut tinkimään mökin koosta. Alkujaan rakennuksen piti olla sellainen, että täysikasvuinen ihminen olisi pystynyt kävelemään ja seisomaan sisällä. Avaruusyhtiö Ispace asetti kuitenkin ehdon, että mökki ei saa painaa yli 100 grammaa. Kuuhun nyt vietävä mökki on 11 senttimetriä leveä ja 8 senttimetriä korkea.

– Jotenkin siitä tulee näin vielä runollisempaa. Kaikki Kuussa elävä mahtuu tähän taloon, taiteilija toteaa.

Genberg kuvailee punaista mökkiä eräänlaiseksi ikoniksi, johon liittyy paljon hänen varhaislapsuutensa muistoja.

– Asun punaisessa talossa, kasvoin punaisessa talossa, samoin vanhempani ja isovanhempani, hän toteaa.

Kuun kamaralla kontrasti on kuitenkin kauhistuttava.

– Kuu ei todellakaan ole paikka, jossa haluat olla. Se on vain iso, kuollut ja täysin väritön. Yhdessä Kuun kanssa mökistä tulee taideteos, Genberg sanoo.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)